TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääEkahaun ja Academic Workin yhteistyö lähti liikkeelle, kun Ekahaulla tarvittiin joustavaa työvoimaa, joka olisi mahdollisesti ajan kuluessa valmis lisäämään työmääräänsä. Ekahau Oy:n tuotekehityksestä vastaavan Ari Tourusen mukaan Academic Workin palvelut sopivat etenkin yrityksille, jotka tarvitsevat nuorta ja innostunutta lisätyövoimaa.
Ekahau on erikoistunut langattomien verkkojen mittaus- ja suunnitteluohjelmistoihin ja laitteistoihin. Sen asiakkaisiin lukeutuu maailmanlaajuisesti muun muassa noin 20 prosenttia Fortune 500 -yrityksistä. Yhteistyöhön Academic Work HR Services Oy:n kanssa päädyttiin, kun yrityksessä huomattiin it-osastolla lisätyövoiman tarve, mutta tarvittavan työpanoksen suuruudesta ei oltu varmoja.
– Törmäsimme Academic Workiin ja totesimme, että olisi mahtavaa, jos meille saataisiin töihin uransa alkuvaiheessa oleva kaveri, joka olisi kiinnostunut työskentelemään mahdollisesti opintojen ohessa kasvattaen samalla osaamistaan meidän tarpeidemme vaatimaan suuntaan, Tourunen muistelee.
Myöhemmin Ekahaulle on päätynyt lisää osaajia Academic Workin kautta. Ekahaulla on tällä hetkellä töissä muutama Academic Workin Academy-koulutusohjelmassa mukana ollutta työntekijää. Academy-koulutusohjelma perustuu kiihdytetyn oppimisen menetelmään. Academyn ideana on tarjota lahjakkaille tulevaisuuden koodaajille koodaamisen perusvalmiudet, joiden saavuttamisen jälkeen academylaiset siirtyvät jatkamaan oppimista oikeisiin yrityksiin. Tavoitteena on, että heistä ajan kuluessa tulee vakituisia työntekijöitä.
“Saimme uusia osaajia töihin parhaalla mahdollisella ajoituksella, ja he pääsivät heti mukaan oikeaan tuotekehitysprojektiin.”
– Meidän kannalta Academy toimi todella loistavasti. Saimme uusia osaajia töihin parhaalla mahdollisella ajoituksella, ja he pääsivät heti mukaan oikeaan tuotekehitysprojektiin, Tourunen kertoo.
Tourusen mukaan yhteistyö Academic Workin kanssa on sujunut mallikkaasti. Hän arvostaa etenkin yrityksen asiakaspalveluhenkisyyttä – malliratkaisuja ei tarjota, vaan ratkaisut räätälöidään asiakkaita varten.
– Academic Work on luotettava kumppani sellaisille yrityksille, jotka hakevat joustavuutta ja etsivät työvoimaa, jota on mahdollista itse kouluttaa ja johon pääsee tutustumaan ennen lopullista rekrytointipäätöstä, Tourunen tiivistää.