Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

Mallikasta kaupankäyntiä sekä kattava tarvikevalikoima

kokemuksia.fi

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Keijo Rönö ja hänen vaimonsa asuvat Helsingissä. Karavaanaripariskunta hankki viidennen asuntoautonsa Espoon Best-Caravanilta maaliskuussa 2017. Myös tarvittavat tarvikeostokset ovat hoituneet joko Hyvinkään tai Espoon myymälässä.

Keijo ja hänen vaimonsa reissaavat matkailuautollaan pääsääntöisesti ympäri Suomea. Joskus matkassa ovat myös heidän pojanpoikansa. Keväällä 2016 eläkeläispariskunta vietti kaksi kuukautta Saksassa.

– Parasta asuntoautolla liikkumisessa on se, ettei tarvitse niin tarkkaan suunnitella, mihin lähtee. Eurooppaan lähtiessä on tietysti varattava matkat, mutta esimerkiksi Pohjois-Norjaan tai Ruotsiin lähtiessä ei tarvitse olla kiinteää suunnitelmaa, vaan voi mennä juuri sillä tahdilla kuin huvittaa. Ja omat tavarat kulkevat aina mukana, Keijo kuvailee.

Mallikasta kaupankäyntiä

– Tämä on viides asuntoautomme. Päätimme hankkia uuden asuntoauton siksi, että halusimme sellaisen mallin, jossa sänky olisi alhaalla. Aiemmassa mallissamme se oli korkeammalla. Nyt sänkyyn ei enää tarvitse kiipeillä, kun rupeaa jo tuota ikääkin olemaan, Keijo kertoo.

Pariskunta päätyi Best-Caravaniin lopulta Espoon myymälän valikoimassa olevan sopivan mallin perusteella. Keijo ja hänen vaimonsa harkitsivat muutamaa muutakin vaihtoehtoa muista liikkeistä, mutta lopulta valittu Hobbyn auto oli tiloiltaan kaikista parhaiten heidän tarpeisiinsa sopiva.

– Kun sopiva malli löytyi, niin hinnasta tietysti väännettiin hetki. Muuten kaikki sujui mallikkaasti, Keijo naurahtaa.

Monipuolinen sekä kattava tarvikevalikoima

Asuntoauton lisäksi on Keijo hankkinut Best-Caravanin myymälästä erilaisia tarvikkeita. Tarvikkeita hän on hankkinut vuosien varrella jo useampaan otteeseen aiempiinkin asuntoihin. Keijo ja hänen vaimonsa ovat olleet tyytyväisiä Best-Caravanilta saamaansa palveluun. Asiointi on ollut sujuvaa eikä ongelmia ole ilmennyt.

– Yksi minua eniten kiinnostava asia on Best-Caravanin Hyvinkään myymälän tarvikevalikoima, joka on hyvinkin monipuolinen sekä kattava, Keijo kuvailee.

– Olen tyytyväinen saamaani asiakaspalveluun. Toistaiseksi kaikki on mennyt siten kuin on sovittukin. Pääsimme Best-Caravanin kanssa sopivaan kauppaan, Keijo päättää.

Best-Caravan Oy myy monien eri merkkien matkailuautoja ja -vaunuja. Yritys edustaa Euroopan eniten myytyjä merkkejä. Best-Caravanilta löydät erilaisiin käyttötarkoituksiin ja erilaisille budjeteille sopivia vaihtoehtoja. Uusien autojen ja vaunujen lisäksi löytyy myös vaihdokkeja. Toimipisteitä on Hyvinkäällä, Turussa, Tampereella, Kuopiossa ja Espoossa. Huolto- ja korjauspalvelut ovat saatavilla kaikille merkeille. CaravanMarketin valikoimiin kuuluvat niin varaosat kuin retkeilyvarusteetkin.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.