TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääTays Valkeakosken toiminta on osa Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä. Piirin OmaTays-hankkeen tavoitteena on kehittää asiakkaan mahdollisuutta sähköisiin palveluihin. Osana hanketta Tays Valkeakoski on pilotoinut Buddy Heathcaren järjestelmää, Buddycarea, päiväkirurgisella osastollaan.
– Vuonna 2017 meille tarjottiin pilottia, ja tartuimme ehdotukseen mielellämme. Sen seurauksena olemme kehittäneet sovellusta yhdessä Buddy Healthcaren kanssa, Tays Valkeakosken päiväkirurgian osastonhoitaja, Jaana Norrbacka kertoo.
Sovellus otettiin käyttöön syyskuussa 2018, ja se kattaa tällä hetkellä osan päiväkirurgisen osaston korva-, nenä-, ja kurkkutoimenpiteiden asiakkaista. Tähän mennessä Buddycare on saanut kiitosta niin asiakkailta kuin henkilökunnalta.
“Buddycaren avulla potilasta voidaan palvella jatkuvasti, ja hän pääsee itsekin aktiiviseksi toimijaksi. Tietoihin on mahdollista palata itselle sopivaan aikaan, ja sähköisen esitietolomakkeen voi täyttää omaan tahtiin.”
¬Tays Valkeakosken päiväkirurgian osastolla prosessi oli hyvin hallinnassa jo ennen pilottia. Sekä leikkaus että sen jälkeinen hoito tapahtuvat osaston tiloissa. Ennen varsinaista toimenpidettä tapahtuvassa tiedottamisessa ja yhteydenpidossa oli kuitenkin kehitettävää. Buddycare on tuonut ratkaisuja haasteisiin ja selkeyttänyt hoitopolkua.
– Ennen toimimme niin, että preoperatiiviset hoitajat ottivat yhteyttä asiakkaisiin informoidakseen tulevista toimenpiteistä. Asiakkaat eivät useinkaan pystyneet vastaamaan virka-aikana, minkä lisäksi suuren tietomäärän sisäistäminen kerralla tuotti haasteita, Norrbacka avaa.
– Buddycaren avulla potilasta voidaan palvella jatkuvasti, ja hän pääsee itsekin aktiiviseksi toimijaksi. Tietoihin on mahdollista palata itselle sopivaan aikaan, ja sähköisen esitietolomakkeen voi täyttää omaan tahtiin. Yhteydenpito on mahdollista esimerkiksi chatin, tekstiviestin tai puhelun kautta, Norrbacka jatkaa.
Norrbackan kokemuksen mukaan sovellus on jo tällä hetkellä sulava ja vaivaton, vaikka uuteen asiaan totuttautuminen voikin olla haastavaa etenkin vanhemmille asiakkaille. Vuoden mittaisen pilotin aikana sovellusta on kuitenkin tarkoitus työstää niin, että se on kannattavaa ottaa laajemminkin osaksi OmaTays-hanketta.
– Meidän joukkomme on sitoutunut kehittämään sovellusta, joten sillä on edellytykset toimia hyvin. Yhteistyömme on ollut tiivistä, ja uskon, että jatkamme Buddycaren käyttöä pilotin jälkeenkin, Norrbacka toteaa.