kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääMarkus Humaloja toimii luokanopettajana Vantaalla Veromäen koulussa. Kaikilla koulun viidesluokkalaisilla on käytössään e-Opin ympäristöopin digitaalinen oppikirja, eSiipi. Markus on itse muokannut kirjan sisällön Vantaan opetussuunnitelman mukaiseksi.
– Opetan viidettä luokkaa. Olen opettanut samaa luokkaa pian kaksi vuotta, Markus Humaloja kertoo.
Markus on luokanopettajan roolinsa lisäksi myös alueellinen verkkopedagogi. Hän suosii omassa opettamisessaan yksilöllisen oppimisen menetelmiä. Perinteisistä oppitunneista on luovuttu ja oppiminen on omatahtista.
– Oppilaat saavat tehtäväkseen aina viikon urakan ja he voivat edetä eri oppimistehtävissä omaan tahtiinsa. Oppilas voi itse valita, mitä tekee ja kenen kanssa. Tekemiseen on aikaa koko päivä. Yhteisiä tuokioita voidaan aina tarpeen mukaan aikatauluttaa, Markus kertoo.
“Yksi digitaalisuuden luoma mahdollisuus on se, että sen avulla pystytään eri aiheita tutkimaan aiempaa laajemmin.”
Markus pyrkii kehittämään luokkansa oppimiskulttuuria digitaaliseen toimintaympäristöön paremmin sopivaksi. Hän kokee, että digitaalisuuden mukanaan tuomat hyödyt jäävät hyvin pieniksi, jos kaikki tehdään yhtä aikaa ja samaan tahtiin.
– Yksi digitaalisuuden luoma mahdollisuus on se, että sen avulla pystytään eri aiheita tutkimaan aiempaa laajemmin. Jokainen voi nyt käyttää aikansa siten, miten sitä eri asioiden tekemiseen tarvitsee.
– Jonkinlainen minimitahti on tietysti pakko asettaa, mutta nopeammin ja enemmän oppimistehtäviä saavat tehdä ne oppilaat, jotka haluavat, Markus lisää.
Markus tutustui e-Opin tarjoamiin materiaaleihin jo useampi vuosi sitten. Hän sai yhden digitaalisen oppikirjan kokeiluun ja totesi, että sillä voitaisiin korvata perinteinen, painettu kirja täysin. Hän piti myös mahdollisuudesta muokata kirjan sisältöä opetussuunnitelmaan ja omaan opettamiseensa sopivaksi.
– e-Opin digitaaliset kirjat ovat myös laiteriippumattomia, eli ne toimivat kaikilla laitteilla. Silloin kaikilla luokkamme oppilailla ei koulun puolesta vielä ollut omia kannettavia, jolloin laitteesta riippumaton toiminta oli iso etu. Nyt kaikilla oppilailla on omat laitteet, mutta osa heistä käyttää materiaaleja myös kännykällä. Laiteriippumattomuus on siis edelleen hyvä asia, Markus kertoo.
“Muokkasin sisällön opetussuunnitelman mukaan yhdellä kertaa kaikille viidesluokkalaisille. Tämä on nopeaa ja kätevää.”
Nyt kaikilla Veromäen koulun viidesluokkalaisilla on käytössään e-Opin digitaalinen ympäristöopin kirja, eSiipi, joka pitää sisällään sekä viides- että kuudesluokkalaisten ympäristöopin oppimateriaalit. Markus muokkasi kirjan sisällöt siten, että ne vastaavat Vantaan opetussuunnitelmaa. Ensi vuonna oppilaat siirtyvät eSiiven kuudesluokkalaisille tarkoitettuun osioon.
– Muokkasin sisällön opetussuunnitelman mukaan yhdellä kertaa kaikille viidesluokkalaisille. Tämä on nopeaa ja kätevää. Kirjaa on myös ongelmaton käyttää, Markus summaa.
Oppilailla ei ole käytössään erillistä, painettua kirjaa. Luokasta löytyy erikseen muutama vanhempi käsikirja, joita he voivat halutessaan käyttää työskentelynsä tukena. Luokka ei käytä eSiiven omia tehtäviä, vaan oppilailla on erikseen e-vihkot, joihin he tekevät tehtävänsä. eSiipi toimii puhtaasti lukumateriaalina.
– Jos olisimme uusineet uuden opetussuunnitelman vuoksi painetut kirjat, olisimme joutuneet ostamaan erilliset kirjat viides- ja kuudesluokkalaisille. Kustannus olisi ollut moninkertainen verrattuna hankkimaamme digikirjaan, Markus sanoo.
– Meidän käyttöömme ja tiimityöskentelyyn tämä on hienosti toimiva sekä kätevä konsepti. Tekstit ovat oppilaan tasolla, Markus kuvailee.