Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Vastuullisuus ja vaihtelevuus tekevät työstä mukavaa

Satu Martiskainen työskentelee Elegan Haapajärven tehtaalla lähettämötyöntekijänä. Työ on hyvin vaihtelevaa ja monipuolista. Kun sekä itse työ että työkaverit ovat mukavia, on työskentely mielekästä.

Satu asuu Kärsämäellä ja on nyt noin kahden vuoden ajan kulkenut töihin Elegan lähettämölle Haapajärvelle. Hänen työpäivänsä alkaa tietokoneen avaamisella ja viikon listojen tarkistamisella. Listat kertovat, mitä lähettämössä pitää päivittäin tehdä.

– Sitten minä keräilen listan mukaan kasaan sen, mitä kukin on tilannut keittiöönsä. Otamme päivittäin vastaan myös alihankkijoilta tulevaa tavaraa, Satu kertoo työpäivästään.

– Kun kasaus on valmis, lähetetään keittiöt tuonne maailmalle ja asentajat käyvät ne asentamassa paikalleen, Satu jatkaa.

Monipuolista ja vaihtelevaa työtä

“Oma työni ei ole sellaista, että laittaisin kahdeksan tuntia esimerkiksi jotakin kapulaa pakettiin. Sen sijaan se on vaihtelevaa ja monipuolista.”

Satu kuvailee omaa työtään hyvin vaihtelevaksi. Työ on myös vastuullista. Jos keittiön keräämisessä tapahtuu virhe, näkyy se heti asiakkaalla, joka ei saa keittiötään kasaan. On siis oltava tarkkana. Hyvin tehdystä työstä saa Elegalla myös kiitosta.

– Oma työni ei ole sellaista, että laittaisin kahdeksan tuntia esimerkiksi jotakin kapulaa pakettiin. Sen sijaan se on vaihtelevaa ja monipuolista, Satu painottaa.

– Kun hommat hoitaa oikein, saa siitä positiivista palautetta. Onhan sitä aina mukava kuulla. Kun on hoitanut työnsä hyvin, niin silloin on sen myös ansainnut, Satu toteaa.

“Täällä on todella mukava olla töissä”

Lähettämötyöntekijän työ on fyysistä. Päivää ei istuta paikoillaan, vaan tekemistä on koko ajan. Ei ole sellaista hetkeä, kun tarvitsisi miettiä, että mitähän sitä nyt tekisi. Työtä ei myöskään tarvitse tehdä yksin, vaan yhdessä työkaverien kanssa.

– Kyllä tuolla noiden miesten kanssa pärjää. Saman henkisiä kavereita on harrastuksen puolelta, ja olen saanut kavereita työajan ulkopuolellakin, Satu kertoo hymyillen.

– Täällä on todella mukava olla töissä. Kun on mukavat työkaverit ja mukava työ, niin mikäs siinä, Satu kiteyttää.

Elega on vuonna 1991 perustettu kotimainen keittiövalmistaja. Ainutlaatuinen ja nopea palvelu on tehnyt Elegasta keittiöremonttien markkinajohtajan: suomalaisissa kodeissa on jo yli 60.000 Elegan valmistamaa ja asentamaa laadukasta keittiötä Hangosta Utsjoelle. Suomen lisäksi Elega toimii myös Ruotsissa.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.