TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääKajon on Suomen suurin yksityinen taksi- ja tilauspalveluyritys, jonka asiakkaisiin kuuluu niin yrityksiä kuin yksityishenkilöitä. Varmistaakseen palvelunsa laadun ja mahdollistaakseen sujuvan työnteon Kajon tekee yhteistyötä ektroniikkajätti Gigantin kanssa.
Kajonilla oli tarve hankkia esimerkiksi useita puhelimia ja tabletteja autoihinsa ja henkilökuntansa käyttöön. Harkitessaan sopivaa kumppania luotettavuus, sujuvuus ja sopiva hinta korostuivat.
– Halusimme hyvän yhteistyökumppanin, jolta saamme hyviä tuotteita saman tien. Hinnalla oli myös ratkaiseva merkitys kumppanin valinnassa, Kajonin myyntipäällikkö Anette Flink avaa lähtötilannetta.
“Gigantin palvelu on avuliasta ja ammattitaitoista. Heiltä saamme neuvoja ja vastauksia siihen, miten kannattaa edetä ja mitä meidän pitää suunnitella liittyen seuraaviin hankintoihin.”
– Gigantin ja Kajonin yhteistyö toimii yhteyshenkilön välityksellä. Kun Kajonilta otetaan yhteyttä Giganttiin, yhteyshenkilö hoitaa asiaa eteenpäin ja tekee tilauksen. Lisäksi Gigantin yhteyshenkilö neuvoo tarvittaessa ja tiedottaa tilauksen vaiheista.
– On tärkeää, ettei meillä tarvitse olla henkilöä, joka miettii näitä asioita. Soitamme vaan Giganttiin ja saamme palvelun sieltä, Flink selventää.
– Gigantin palvelu on avuliasta ja ammattitaitoista. Heiltä saamme neuvoja ja vastauksia siihen, miten kannattaa edetä ja mitä meidän pitää suunnitella liittyen seuraaviin hankintoihin, Flink jatkaa.
Elektroniikkatuotteiden lisäksi Gigantin tarjoamiin palveluihin kuuluu yhteistyö matkapuhelinoperaattorin kanssa heidän kauttaan. Yhteistyö lisää kokonaispalvelun kattavuutta, johon Kajon on erittäin tyytyväinen.
– Suosittelen yhteistyötä Gigantin kanssa oman kokemukseni perusteella. Heidän kanssaan yhteistyön tekeminen on hauskaa, ja he ovat luotettava kumppani, Flink kiittää.