TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääHeiccio Oy vastaa Finlandia-talon kiinteistön huollosta, ylläpidosta ja kehittämisestä. Yrittäjä Heikki Olli on omalla osaamisellaan mahdollistanut sen, että kasvavista asiakasmääristä huolimatta sähkön-, veden- ja kaukolämmön kulutus ovat kaikki pudonneet huomattavasti.
Finlandia-talo on yksi Suomen vilkkaimmista tapahtumataloista.
– Erilaisia tapahtumia ja tilaisuuksia järjestetään joka vuosi noin 850, kertoo Finlandia-talon kiinteistöjohtaja Heikki Mäkelä.
Olli on ollut Finlandia-talon töissä ja kiinteistöhuollon tehtävissä jo reilut 10 vuotta. Vuonna 2014 hän perusti oman Heiccio Oy-nimisen yrityksensä ja on siitä asti toiminut yrityksensä kautta Finlandia-talon kiinteistönhoitajana.
– Hän vastaa kiinteistömme huollosta, ylläpidosta, kehittämisestä ja kaikesta muusta mahdollisesta, mitä tähän kirjoon kuuluu, Mäkelä summaa.
– Sanomme tässä talossa usein, että Heiccio hoitaa Finlandia-taloa kuin omaa lastaan ja se todella pitää paikkansa, hymyilee Finlandia-talon toimitusjohtaja Johanna Tolonen.
Vuosien varrella Heiccion tekemä työ on tuottanut selkeitä tuloksia – reilussa 10 vuodessa sähkönkulutus on pudonnut noin 30 %, kaukolämmön kulutus 50 % ja vedenkulutus melkein 50 %. Säästö on saavutettu siitä huolimatta, että tilaisuuksien määrät ja asiakasmäärät ovat koko ajan vain kasvaneet.
– Heiccio on osoittanut luotettavuutensa tässä viimeisten vuosien aikana, Tolonen painottaa.
– Haluan ehdottomasti suositella Heiccion palveluita kaikille, joilla on tällaisia kiinteistön huoltotarpeita. Kyseessä on aivan loistava, luotettava, ammattitaitoinen ja nopea kumppani, Tolonen kuvailee.
– Meillä on tosiaan keskimäärin 850 tilaisuutta vuodessa. Tilaisuuksien luonteet vaihtelevat korkean tason ja turvan tapahtumista konsertteihin, seminaareihin ja kongresseihin. Ehdottomasti pystyn Heicciota suosittelemaan mihin tahansa vaativampaankin kohteeseen, Mäkelä kiteyttää.