kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääGoalas on Oulussa sijaitseva hyvän olon keskus. Saman katon alla ovat parturi-kampaamo, kauneushoitola, kynsistudio ja hieronta- sekä meikkauspalvelut. Iggo suunnitteli ja toteutti Goalasille uudet verkkosivut. Lopputuloksena on nykyaikainen ja näyttävä kokonaisuus.
Goalas on perustettu noin 12 vuotta sitten. Kauneuteen ja hyvän oloon liittyvien palveluiden lisäksi Goalasilla on valikoimissaan myös paljon erilaisia tuotteita. Yrittäjä Outi Hilli toimii Goalasissa parturi-kampaajana.
– Iggo suunnitteli meille kokonaan uudet verkkosivut ja uuden ulkonäön nettiin, Hilli kertoo.
– Halusimme sivuista nykyaikaiset ja näyttävät, mutta myös sellaiset, että niitä olisi itse helppo päivittää. Iggo tuli ensimmäisenä mieleen, sillä Iggon Juha Suni käy meillä asiakkaana. Aloimme kysellä, mitä sivujen uusiminen kustantaisi ja kauanko siinä kestäisi. Sopimukseen päästiin ja olemme olleet näin jälkikäteen todella tyytyväisiä, Hilli muistelee.
“Meidän ei tarvinnut kertoa kovinkaan paljoa, kun he jo osasivat lukea meidän ajatuksemme”
Sivujen suunnittelu alkoi Goalasin toiveiden kartoituksella. Värimaailmaa ja yleistä tyylisuuntaa oli mietitty etukäteen, mutta muuten Iggo sai hyvin vapaat kädet. Suunnitteluvaiheen jälkeen sivut valmistuivat Hillin muistikuvien mukaan hyvinkin ripeästi.
– Luotimme ammattilaisiin. Meidän ei tarvinnut kertoa kovinkaan paljoa, kun he jo osasivat lukea meidän ajatuksemme siitä, millaiset sivut haluaisimme, Hilli hymyilee.
– Projektista on jäänyt mieleen se, että sivut tulivat erittäin sutjakkaasti valmiiksi. Meidän ei tarvinnut alkaa kysellä niiden perään, että milloinkahan olisi valmista, hän lisää.
“Jos jokin ei onnistu, niin laitan heille viestiä ja asia onkin saman tien siellä päässä hoidettu.”
Uudet verkkosivut ovat olleet käytössä nyt noin vuoden. Sivujen käyttöönotto sujui hyvin. Käyttöönoton yhteydessä Goalasille pidettiin koulutus verkkosivujen käytöstä ja päivittämisestä. Iggo vastaa edelleen valmiiden sivujen ylläpidosta.
– Koulutuksen jälkeen kaikki oli selvää pässinlihaa ja sivuja oli helppo alkaa käyttää. Päivittäminen on ollut todella helppoa. Asiakkaidenkin puolelta on tullut kehuja, että sivut ovat hyvännäköiset. Asiakkaat ovat sanoneet myös, että hyvännäköiset nettisivut saivat aikaan sen, että he päättivät tulla meille asiakkaaksi, Hilli kuvailee.
– Iggo on edelleen apunamme, jos joitakin ongelmia ilmenee. Jos jokin ei onnistu, niin laitan heille viestiä ja asia onkin saman tien siellä päässä hoidettu. Olen tainnut joutua kysymään jotakin ehkä kahdesti ja molemmat asiat ovat olleet heille päivänselviä, Hilli kiteyttää.
Yhteistyö Iggon kanssa on ollut Hillin mukana sujuvaa. Apua on aina saanut nopeallakin aikataululla. Lopputulos on toiveiden mukainen.
– Yhteistyö on ollut erittäin sujuvaa ja Iggon toiminta ammattimaista. Palvelu on ollut hyvää. Kiireellisissäkin asioissa, esimerkiksi ajanvarausjärjestelmän vaihtamisessa verkkosivuille, autettiin heti. Kyllä pitää olla tyytyväinen, Hilli naurahtaa.
– Suosittelen Iggoa todellakin ihan kaikille!