kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääIsännöintipalvelu E. Suomela on isännöinyt asunto-osakeyhtiö Siikatuiraa nyt jo noin kymmenen vuoden ajan. Oululainen kerrostaloyhtiö 28 vuotta vanha ja vuosien varrella on taloa ja sen pihapiiriä kunnostettu. Isännöintipalvelu E. Suomela saa taloyhtiön hallituksen puheenjohtajalta Senja Kuopukselta kiitosta jämptiydestään ja luotettavuudestaan.
Kymmenisen vuotta sitten taloyhtiön aiempi isännöitsijä myi oman yhden miehen isännöitsijätoimistonsa ja taloyhtiön täytyi alkaa etsiä uutta isännöitsijätoimistoa. Taloyhtiön hallitus sai tarjouksia useista eri toimistosta, joiden pohjalta haastateltiin montaa isännöitsijätoimistoa. Yksi haastatelluista toimistoista oli Isännöintipalvelu E. Suomela.
– Haastattelussa näki, että heillä oli halu tehdä töitä talomme eteen. He antoivat itsestään luotettavan kuvan, Senja Kuopus muistelee.
“Jämptiys on se, mikä minua Isännöintipalvelu E. Suomelassa viehättää. Mielestäni asiat pitää hoitaa siten, miten sovitaan ja niin, ettei erikseen tarvitse kysellä perään.”
Senja on toiminut taloyhtiön hallituksessa noin 20 vuoden ajan. Hallituksen puheenjohtajana hän on nyt neljättä vuotta. Taloyhtiön isännöitsijänä toimii isännöintipalvelu E. Suomelan Janne Suomela. Isännöitsijä on mukana hallituksen kokouksissa ja vastaa siitä, että tehdyt päätökset viedään käytäntöön sekä hankkii tarvittavat palvelut. Isännöintitoimisto vastaa myös taloyhtiön päivittäisestä taloudesta ja kirjanpidosta.
– Jämptiys on se, mikä minua Isännöintipalvelu E. Suomelassa viehättää. Mielestäni asiat pitää hoitaa siten, miten sovitaan ja niin, ettei erikseen tarvitse kysellä perään. Yhtiökokouksessa tehdään usein monenlaisia päätöksiä, joiden käytäntöön viemisestä vastaa isännöitsijä. Ei siitä tulisi mitään, jos pitäisi aina kysellä, että joko, joko, joko, Senja kuvailee.
– Isännöitsijän ja hallituksen välillä pitää vallita luottamus!
Isännöitsijä on tiiviisti mukana myös erilaisissa korjausurakoissa. Yksi isoimmista taloyhtiöön tehdyistä kunnostustöistä oli talon pihan kunnostus viisi vuotta sitten. Pihan kunnostusta varten otti taloyhtiö hieman lainaa. Isännöitsijä vastasi rahoituksesta.
– Isännöitsijä hoiti sen, miten laina jaettiin ja kaikki olivat siihen tyytyväisiä. Olen myös henkilökohtaisesti tyytyväinen Jannen budjetointi- ja rahoitusosaamiseen, Senja kertoo.
Tiedotus sekä hallitukselle että koko taloyhtiölle on Senjan mukaan parantunut viimeisen kymmenen vuoden aikana merkittävästi. Tärkeimmät tiedotteet kulkevat edelleen paperisena joko ilmoitustaulun tai postin kautta. Verkossa olevasta asukaskanavasta löytyy erilaisia taloyhtiötä koskevia tiedotteita ja ohjeita asukkaille. Siellä ovat nähtävissä myös kokouspöytäkirjat, tilinpäätöstiedot ja niin edelleen.
– Se on hyvä ja toimiva palvelu, Senja toteaa.
Senja kokee, että yhteistyö Jannen ja hänen välillään on toimivaa sekä mutkatonta. Yhteyttä pidetään pääasiassa sähköpostitse ja kiireellisemmissä asioissa puhelimitse. Tavoitettavuudesta Senja antaa kiitettävän arvosanan.
– Kirjoittelen Jannelle sähköpostia usein iltaisin, jos mielen päällä on jotakin kysyttävää. Vastaus tulee yleensä heti aamulla, Senja kiittelee.
Senja mukaan isännöintitoimisto palvelee taloyhtiötä aina sen tarpeen mukaan. Isännöintipalvelu E. Suomela ja Janne hoitavat isännöitsijän roolinsa hänen mielestään hyvin. Toimiston monipuolinen kokemus erilaisista korjausurakoista ja urakoitsijoista tuo tiettyä varmuutta asioiden hoitoon.
– Meillä on aina ollut hyvät isännöitsijät ja uuden isännöitsijän on täytynyt joka kerta olla vähintään yhtä hyvä kuin edellinen. Isännöintipalvelu E. Suomela on kyllä täyttänyt odotuksemme ja plussaakin on tullut, Senja naurahtaa.
– Olen sitä mieltä, että valitsimme oikean isännöitsijän. Eihän sitä muuta voi sanoa, kun sama toimisto on ollut meillä nyt 10 vuotta ja olemme edelleen tyytyväisiä, Senja naurahtaa.