Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

Jouko Räsänen: “Täällä naapurit sanovat päivää toisilleen!”

kokemuksia.fi

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Pieksämäellä syntynyt Jouko Räsänen on asunut Jyväskylässä suuren osan elämästään. Jyväskylässä 22 kertaa asunnosta toiseen muuttanut Jouko on asettunut viettämään eläkepäiviään Jason Huhtasuon Ilonaan.

Jouko Räsänen muutti armeijan jälkeen Pieksämäeltä Jyväskylään. Vuodet kuluivat niin Jyväskylässä kuin maailmallakin erilaisten kone- ja sähkötekniikkaan liittyvien työtehtävien parissa.

Noin 11 vuotta sitten eläkkeelle jäänyt Jouko asui viimeiset 24 vuotta Jyväskylän Kuokkalassa. Asunto ja alue miellyttivät, mutta asuinalueen ja lähitalojen elämänmeno alkoi olla hieman rauhatonta, jolloin Jouko päätti etsiä rauhallisemman paikan asua.

– Ajattelin, että jostain pitäisi asunto saada. Otin tietokoneen ja rupesin selailemaan. Jason asunnot sattuivat silmään, mutta täällä oli ollut haku käynnissä jo pitkään. Talo oli täynnä ja olin seitsemäs jonossa. Varauksia kuitenkin vapautui, niin pääsin tähän muuttamaan.

“Yhteisellä saunavuorolla käyn pari kertaa viikossa ja hoidan kuntoani punttisalilla ennen sitä.”

Laadukas asumisoikeusasunto sopii elämäntilanteeseen

Uutta kotia etsiessään Jouko oli pohtinut sekä asumisoikeus- että omistusasuntoja. Hintataso oli kuitenkin nousussa, joten Jouko pohti asiaa monelta eri kantilta ja päätyi lopulta asumisoikeusasuntoon.

– Päädyin kuitenkin tähän. Päätin, etten rupea vanhoilla päivillä enää kauheasti asuntojuttuja sumplimaan.

Huhtasuon Ilonassa asumiseen Jouko on tyytyväinen. Ulkoiluharrastuksia tukevan Huhtasuon alueen lisäksi kauttaaltaan laadukkaasti rakennetut kerrostalot, yleiset tilat ja itse asunto täyttävät yksin asuvan Joukon tarpeet mainiosti.

– Tämä on rakennusteknisesti hyvin ja hienosti tehty talo. Asunnon lattialämmitys on aika kiva, Jouko toteaa.

– Huhtasuon alue on tuttu ja täällä on helppo liikkua. Minuun iski 1970-luvun puolessa välissä pyöräilyvimma. Liikun edelleen joka päivä. Käyn pyörällä kaupassa ja kävelen päivittäin kolme varttia.

“Täällä kaikki puhuvat toisilleen ja on hyvä, rento meininki!”

“Yleiset tilat on viimeisen päälle ja meininki rentoa!”

Jason yhteisöllisessä kerrostalossa jokainen asukas saa elää mieleistään elämää. Kodissa on rauha, mutta tarjolla on oman maun mukaan erilaista tekemistä ja yleisessä käytössä olevia tiloja.

– Yhteisellä saunavuorolla käyn pari kertaa viikossa ja hoidan kuntoani punttisalilla ennen sitä. Yleiset tilat täällä ovat viimeisen päälle. Jos ei niissä pärjää, niin vika on itsessä, Jouko nauraa.

Paljon erilaisia asuinpaikkoja ja -ympäristöjä kokenut Jouko on huomannut, että Jasolla naapurit tervehtivät aina toisiaan ja juttelevat keskenään. Toinen voi auttaa toista arjen pienissä asioissa.

– Täällä on samanhenkistä porukkaa ja toinen voi täydentää toistaan. Minäkin olen yleisissä oleskelutiloissa näyttänyt, miten puhelimesta siirretään valokuvia langattomasti televisioon, tekniikasta innostunut Jouko kertoo.

– Täällä kaikki puhuvat toisilleen ja on hyvä, rento meininki!

Jaso toteuttaa asumisoikeusasuntoja hyvien, monipuolisten palvelujen lähellä. Laadukkaiden asuntojen ja aktivoivan toimintamallin toivotaan houkuttelevan seniori-ikäisiä varautumaan asumiseen ja ikääntymiseen hyvissä ajoin.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.