Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

”Biopuhdistajat ovat todella toimintavarmoja ja saavat aikaan hyvän puhdistustuloksen”

Catharina ja Henrik Westermark asuvat Etelä-Sipoossa, aivan Suomenlahden rannalla. Catharinan ja Henrikin sekä heidän tyttärensä talot sijaitsevat samassa pihapiirissä sellaisella haja-asutusalueella, jonne kunnan vesijohtoverkko ei yllä. Harmaavesien puhdistamiseen he käyttävät Jätevesiliike Vestellin Biopuhdistajia.

Nyt eläkkeellä olevat Catharina ja Henrik ovat molemmat koulutukseltaan biologeja. He muuttivat nykyiselle asuinpaikalleen Etelä-Sipooseen vuonna 1977. Catharinan isovanhemmat olivat aikaisemmin, aina 1920-luvulta alkaen, pitäneet samassa pihapiirissä pientä kauppapuutarhaa. Tontti rajautuu suoraan Suomenlahteen.

– Vuonna 2013 aloimme suunnitella Älvsbytalon rakentamista tänne. Samalla mietimme erilaisia vaihtoehtoja likavesien käsittelyyn. Emme halunneet lähettää likavesiä Viikkiin, josta ne lopulta kuitenkin päätyvät tuonne mereen. Ajattelimme etsiä jonkinlaisen kokonaisratkaisun, jossa nämä ongelmat voitaisiin ratkoa täällä paikan päällä, Catharina muistelee.

“Biopuhdistajat ovat toimineet juuri niin kuin olemme niiden odottaneetkin toimivan.”

– Meidän oman talomme vanha systeemi ei enää täyttänyt uuden lain vaatimuksia. Se ei muutenkaan ollut mielestämme riittävän hyvä. Tarvitsimme sellaisen ratkaisun, jonka kanssa olisi helppo elää ja olla niin, että se toimii, hän jatkaa.

Helppo ja vaivaton tapa harmaavesien puhdistukseen

Catharina ja Henrik tutkivat ja vertailivat tarkoin erilaisia vaihtoehtoja niin Suomen kuin Ruotsinkin markkinoilta. Kaikkia vesiä puhdistavaa ratkaisua ei kuitenkaan löytynyt, joten he päätyivät ottamaan erilleen harmaaveden ja mustanveden. Harmaavesipuhdistajista Vestellin Biopuhdistaja oli ainoa, josta vesi olisi tankista ulos tullessaan niin puhdasta, että sen voisi laskea suoraan luontoon. Biopuhdistaja oli myös helppo asentaa, koska se ei tarvitse erillistä ankkurointia.

– Monet erilaiset ratkaisut olivat ihan mielenkiintoisia, mutta melkein kaikissa jälkipuhdistus oli tietyin väliajoin uudistettava tai vaihdettava. Tällainen teettää jälkikäteen paljon enemmän kustannuksia ja työtä kuin tämä Vestellin ratkaisu, Catharina summaa.

– Biopuhdistaja ei tarvitse mitään suodatusmassaa tai muutakaan vastaavaa, vaan toimii kokonaan ilman sellaista, Henrik kiteyttää.

”Luulen, että tämä on tässä tilanteessa paras mahdollinen ratkaisu”

Catharina ja Henrik ovat hankkineet Jätevesiliike Vestelliltä tähän mennessä yhteensä neljä Biopuhdistajaa: kolme Etelä-Sipooseen ja yksi Helsinkiin Catharinan edesmenneiden vanhempien kotitaloon. Biopuhdistajat vastaavat nyt kaikkien harmaavesien puhdistuksesta. Mustiavesiä varten on käytössä erillinen umpisäiliö, ja pihapiiristä löytyy myös ekovessa.

– Biopuhdistajat ovat toimineet juuri niin kuin olemme niiden odottaneetkin toimivan. Ne ovat todella toimintavarmoja ja saavat aikaan hyvän puhdistustuloksen. Eivätkä ne pidä mitään ääntä, Henrik ja Catharina toteavat.

– Olemme olleet sen verran tyytyväisiä, että voin kyllä suositella Biopuhdistajia ja Jätevesiliike Vestelliä, Henrik sanoo.

– Luulen, että tämä on tässä tilanteessa paras mahdollinen ratkaisu, Catharina sanoo.

Tamperelainen haja-asutusalueiden jätevesijärjestelmien tuotekehitykseen ja valmistamiseen erikoistunut yritys.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.