kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääAsunto-osakeyhtiö Kekkolansato on vuonna 1988 valmistunut taloyhtiö Jyväskylän Kekkolassa. Jyväskylän HuoltoSilta on tehnyt taloyhtiön pihassa viher- ja huoltotöitä. Yhteistyö on jatkunut jo useiden vuosien ajan.
Taloyhtiössä on haluttu panostaa resurssiviisaaseen asumiseen sekä asukkaiden viihtyvyyteen. Yhdessä Jyväskylän HuoltoSillan kanssa on esimerkiksi pihapiiriä kunnostettu ja muokattu viihtyisämmäksi sekä toimivammaksi.
– Tässä taloyhtiössä on hyvä yhteisö ja tunnelma. Olemme tehneet yhdessä muun muassa erilaisia talkoita, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja ja pitkäaikainen asukas Tytti Solankallio-Vahteri.
Taloyhtiö on ollut Jyväskylän HuoltoSillan asiakas jo useiden vuosien ajan. Yhdessä HuoltoSillan kanssa on muun muassa tehty pihan viher- ja kunnostustöitä. Pihapiiriin on vaihdettu esimerkiksi istutuksia sekä uudistettu keskipihan alue aiempaa toimivammaksi.
“Asiat hoituvat ja se mitä on luvattu, on käyty tekemässä.”
– Suunnittelimme keskipihan reunaan ensin nurmialueen, mutta se ei toiminutkaan, koska ihmiset alkoivat oikoa sen poikki ja nurmikko meni pilalle. HuoltoSillan Katjalla oli hyvä idea siitä, että tehdään tilalle kiveys. Valmis kiveys on toiminut hyvin ja siitä tuli myös kivan näköinen, Solankallio-Vahteri kertoo.
– Katjalta saa aina apua. Häneltä voi kysyä, kuinka kannattaa toimia. Hän osaa asiantuntijana ottaa kantaa, mikä sopii mihinkin.
Vihertöiden lisäksi vastaa HuoltoSilta monista muistakin taloyhtiön huoltotöistä – aurauksesta, hiekoituksesta, pihan yleisilmeestä, talkoiden tarviketoimituksista ja niin edelleen. Pitkään jatkunut yhteistyö sujuu Solankallio-Vahterin mukaan hyvin.
– Palvelu on nopeaa ja eleetöntä. Asiat hoituvat ja se mitä on luvattu, on käyty tekemässä.
– HuoltoSillan reagointikyky on nopea. Jos joku asukkaista esittää jonkin toiveen, siihen reagoidaan nopeasti. Heidän palvelunsa on luotettavaa, Solankallio-Vahteri summaa.