kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääJyväskyläläinen Reijo Säkkinen lähti mukaan Jyväskylän liikuntapalveluiden Kilokaarti-painonhallintaryhmään, koska halusi saada tukea painonpudotukseen ja vinkkejä kuntoiluun sekä ruokailuun. Reijo uskoo, että innostunut porukka saa yhdessä aikaan hyviä tuloksia.
Reijo Säkkinen on eläkkeellä. Hän viettää ison osan ajastaan kesämökillä kalastaen, marjastaen sekä puutöitä tehden. Sen lisäksi hän käy kuntosalilla. Kuntoilua Reijo on omien sanojensa mukaan harrastanut jo pitkään, ja Kilokaartiin hän lähti syksyllä 2017.
– Tässä matkan varrella minulle on kertynyt hieman paino-ongelmia. Olen yrittänyt välillä vähän laihduttaa, mutta se ei ole oikein onnistunut. Jospa tästä saisin sen lopullisen kimmokkeen, jonka avulla saisin asian kuntoon, Reijo sanoo.
– Haluan pitkää ikää ja tehokkaita vuosia, enkä jäädä sinne sängyn pohjalle tai keinutuoliin, Reijo painottaa.
“Saamme yhdessä aikaan hyviä tuloksia.”
Reijon Kilokaarti -painonhallintaryhmä aloitti syksyllä, ja sen toiminta jatkuu aina jouluun saakka, sisältäen yhteensä 15 kokoontumiskertaa. Ryhmä kokoontuu kerran viikossa. Aluksi jokaiselle ryhmän jäsenelle tehtiin kehonkoostumusmittaus sekä asetettiin tavoite, jota kohti pyritään.
– Tavoittelen hyvää kuntoa, ja jospa se painokin tulisi sitten siinä mukana. En ole koskaan uskonut mihinkään ihmedieetteihin, enkä niitä harrastanut. Olen liikkeellä sellaisella pitkän tähtäimen ohjelmalla, Reijo painottaa.
– Kilokaartille on olemassa myös esimerkiksi omia vesijumpparyhmiä sekä kuntopiiriä, joihin voi osallistua silloin, kun itselleen sopii. Itselleen saa varmasti rakennettua kokonaisvaltaisen ohjelman, kun vähän seurailee, hän kertoo.
Reijo kokee, että Kilokaartin kokoontumisiin on aina mukava lähteä. Erityisesti hän odottaa saavansa lisää syventäviä tietoja ravintoon sekä liikuntaan liittyen, joiden avulla hänen on mahdollista päästä myös omaan tavoitteeseensa. Ryhmän toimintaa hän kuvailee yleisesti rennoksi.
– Kannustamme toinen toisiamme hyviin tuloksiin jouluun mennessä. Meillä on hyvä ja innostunut porukka, johon uskon. Saamme yhdessä aikaan hyviä tuloksia, Reijo kuvailee.
– Ei muuta kuin rohkeasti mukaan vaan. Tämä on mukavaa ja hauskaa, hän kiteyttää.