Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

”Kaikki tehdään suurella sydämellä”

kokemuksia.fi

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Saara Kaski työskentelee opettajana ja Hops-ohjaajana Jyväskylän yliopiston kemian laitoksella. Opettamisen lisäksi hän tekee myös tutkimusta. Lähekkäin sijaitsevat kampukset mahdollistavat helpon yhteistyön eri tieteenalojen opiskelijoiden, opettajien ja tutkimushenkilökunnan välillä.

Kaski opiskeli aikoinaan itse Jyväskylän yliopistossa kemiaa. Graduvaiheessa tutkimus alkoi kiinnostaa häntä todella paljon, ja Kaski jäikin jatkamaan tutkimusta valmistumisensa jälkeen. Tutkimuksen ohella hän pääsi tekemään myös opetustöitä. Tällä hetkellä hänen työnsä on yhdistelmä molempia, sekä opetus- että tutkimustyötä.

– Päätehtäväni on opetus. Olen myös Hops-ohjaaja. Käytännössä on päiviä, jolloin olen laboratoriossa ja ohjaan tänne tulevia opiskelijoita heidän kandidaatin opintoihinsa liittyvissä laboratoriotöissä. Sitten on päiviä, jolloin tapaan ryhmiä ja opastan, millä tavalla opintoja kannattaisi suorittaa ja millaisia kursseja opiskelijat voisivat valita, Kaski kertoo.

Eri tieteenalat lähellä toisiaan

Kaski kokee opiskelijoiden kanssa työskentelyn todella palkitsevaksi. Opetustyö on haastavaa, mutta opiskelijoiden vuorovaikutus ja sitä kautta tapahtuva oppimisen ilo on nopeasti nähtävissä.

“On helppo mennä nykäisemään kollegaa hihasta ja kysyä, että mites tämä menikään ja miten me voisimme tämän tehdä.”

– Näkisin, että työni on pieni osa siitä isosta kokonaisuudesta, mitä yliopisto tekee – eli kouluttaa asiantuntijoita. Omalta osaltani voin tehdä parhaani sen eteen, että luokseni tulevat opiskelijat saavat pienestäkin hetkestä kaiken mahdollisen ja heille merkityksellisen irti, Kaski kuvailee.

– Eri tieteenalat ovat meillä lähellä toisiaan. Se mahdollistaa opiskelijoille eri kurssien tekemisen, mutta myös yhteistyön opettajien ja tutkimushenkilökunnan välillä. On helppo mennä nykäisemään kollegaa hihasta ja kysyä, että mites tämä menikään ja miten me voisimme tämän tehdä. Minä kemistinä ajattelen näin, mutta mitäs sinä ajattelet fyysikkona, Kaski iloitsee.

Opettaja pääsee kehittämään, osallistumaan ja toteuttamaan

Osaamisen taso Jyväskylän yliopistossa on Kasken mielestä korkea. Kaikki haluavat kehittää omaa työtänsä ja tehdä sen parhaansa mukaan. Työyhteisössä vallitsee yhdessä tekemisen meininki. Ideoita uskalletaan heittää ja niistä myös otetaan koppia suuremmalla tai pienemmällä porukalla. Hyvä esimerkki tästä on opetussuunnitelmatyöskentely, jota tehdään sekä laitoksilla että opettajaporukassa niin kurssikohtaisesti kuin koko yliopiston osalta.

– Täällä on mahdollisuus tehdä opettajan työtä siten, että pääsee kehittämään, osallistumaan ja toteuttamaan sitä, mitä itse toivoo, Kaski summaa.

– Jyväskylän yliopisto on mahtava paikka sen takia, että se on suuri yliopisto, mutta kaikki toiminnot ovat riittävän lähellä. Kaikki tehdään suurella sydämellä, Kaski toteaa.

Jyväskylän Yliopistossa toimii kuusi tiedekuntaa, joissa opiskelee noin 15 000 opiskelijaa. Yliopiston kampus ulottuu historialliselta Seminaarinmäeltä aina Jyväsjärven rannalle ja Ylistönrinteelle.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.