Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Luonnonmukainen ja rustiikkinen parketti kestää käyttöä

Satu Lappalaisen nelihenkinen perhe on asunut uudessa kodissaan nyt noin puoli vuotta. Kodin materiaalivalintoja tehdessä hirsiseinien pariksi haluttiin valita luonnonmukainen ja samalla myös kulutusta kestävä parketti. Kährsin Tammi Klinta -lankkuparketti kestää ja elää lapsiperheen arjessa kauniisti antaen anteeksi myös pienet kolhut.

Uusi koti on perheen toteutunut haave.

– On ollut kyllä aivan ihanaa, kun on tilaa liikkua. Lapset tykkäävät myös siitä, että meillä on oma piha, Satu iloitsee.

– Arkemme on aika vilkasta. Lapset ovat eloisia ja touhukkaita, harrastamme yhdessä ja olemme paljon ulkona. Lapset ovat kovia leikkimään ja lattioilta löytyy yleensä paljon leluja. Täällä saavat näkyä elämisen jäljet, Satu hymyilee.

Pinnan täytyy kestää kolhuja

Materiaaleja valitessaan perhe halusi tehdä sellaisia valintoja, jotka kestäisivät kulutusta ja kolhuja, sillä pienten lasten kanssa ei voi olla koko ajan varovainen. Lisäksi hirsitaloon haluttiin mahdollisimman paljon luonnonmukaisia ja ekologisia materiaaleja. Sen vuoksi he päätyivät valitsemaan lattiamateriaaliksi parketin.

– Meidän piti olla aika tarkkana siitä, että parketti sopii myös hirsiseinään ja että ne toimisivat hyvin yhdessä. Katselimme paljon erilaisia malleja, Satu muistelee.

– Kährs oli minulle uusi valmistaja. Halusimme, että parketti on luonnonmukainen ja rustiikkinen. Halusimme myös, että siinä olisi viisteitä, jottei pinta olisi liian tasainen. Kährsiltä löytyi todella hyvä valikoima rustiikkisia, viistettyjä parketteja. Lopulta löysimme heiltä sellaisen mallin, mikä näytti myös omaan silmäämme kauniilta, Satu jatkaa.

“Parkettivalinta osui kyllä hirveän hyvin nappiin”

“Olemme olleet hyvin tyytyväisiä siihen, millaisen tunnelman se tuo tähän taloon ja kuinka hyvin se sopii yhteen hirsiseinän ja kalusteiden kanssa.”

Alkuun parketin toimivuus ja kestävyys hieman huoletti, mutta huoli on osoittautunut sittemmin turhaksi – lattialla on leikitty hyvin vapaasti nyt noin puoli vuotta, eikä parketin pinnasta löydy mitään isompia kolhuja.

– Valintaan vaikutti myös se, että parkettia voidaan tarvittaessa hioa, jos siihen tulee paljon elämisen jälkiä ja kolhuja. Tämä käsittely voidaan tehdä joidenkin vuosien jälkeen, mutta sille ei varmasti ole tarvetta lähivuosina, Satu toteaa.

– Parkettivalinta osui kyllä hirveän hyvin nappiin. Olemme olleet hyvin tyytyväisiä siihen, millaisen tunnelman se tuo tähän taloon ja kuinka hyvin se sopii yhteen hirsiseinän ja kalusteiden kanssa, Satu kertoo.

Kährsillä on yli 160 vuotta kokemusta puusta materiaalina ja yritys on tänä päivänä yksi maailman vanhimmista ja innovatiivisimmista parkettien ja puulattioiden valmistajista.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.