Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Kalustetukku mukana jo kolmannen asunnon kalusteiden hankinnassa

Jonne Halttunen on jyväskyläläinen hydrauliikka-alan yrittäjä ja rallikartturi. Hän on rakennuttanut Jyväskylän Sarvivuoreen itse suunnittelemansa 83 neliön rivitaloasunnon, joka valmistui helmikuussa 2017. Kalustamisen erikoisliike Kalustetukku toimitti uuteen kotiin keittiön, wc:n, liukuovet, vaatehuoneen, eteisen kaapistot sekä kodinhoitohuoneen.

Uusin asunto on jo kolmas, jossa Halttunen on turvautunut Kalustetukun palveluihin. Asuntoa käytiin yhdessä läpi ja pohdittiin, millaiset tuotteet olisivat sopivia. Yhteisymmärrykseen päästiin nopeasti.

“Yrittäjänä pyrin tukemaan suomalaista tekemistä ja yrittäjyyttä. Se on yksi syy siihen, että Kalustetukkuun jälleen päädyin”

– Syy Kalustetukun käyttämiseen kolmatta kertaa on se, että hinta ja laatu ovat kohdanneet tosi järkevästi. Palvelu on ollut asiallista, hinta kohdallaan eikä reklamoitavaa ole ollut. Kokonaispaketti on ollut aina hyvä, Halttunen kertoo.

Toiveet huomioitiin hienosti

Uudessa kodissa oli tärkeää saada ulkonäkö vaaleaksi, mattapintaiseksi sekä moderniksi. Materiaalivalinnat olivat helppoja, koska Halttunen tiesi etukäteen, millaista tyyliä ollaan etsimässä. Päätökset kalusteista tehtiin mallikappaleiden ja -huoneiden avulla.

– Halusin yksinkertaisia ja siistejä ratkaisuja. Kerroin myyjille toivomukset, minkä jälkeen he esittelivät vaihtoehtoja. Kalustetukun valikoimat ovat laajat, ja jos minulla oli joku mielikuva, oli heillä esittää vaihtoehtoja. Esimerkiksi liukuovista minulla oli tiettyjä toiveita, ja netistä otetun kuvan perusteella heiltä löytyi täsmälleen sellaiset kuin halusin, Halttunen toteaa.

Kotimaista laatutyötä

Koko prosessi sujui alusta loppuun hienosti. Ongelmatilanteet hoidettiin asiallisesti, ja esitettyihin kysymyksiin paneuduttiin huolella. Lopputulos on juuri sellainen, mitä lähdettiin hakemaan. Myös kotimaisuus nousee kriteerinä esille.

– Erityisen tyytyväinen olen ollut laatuun ja siihen, että tuotteet ovat sellaisia kuin halusin. Yrittäjänä pyrin tukemaan suomalaista tekemistä ja yrittäjyyttä. Se on yksi syy siihen, että Kalustetukkuun jälleen päädyin, Halttunen sanoo.

– Voisin suositella, ja olen myös suositellut Kalustetukkua muille, koska palvelu on ollut hyvää ja paikallista. On ollut helppoa mennä katselemaan tuotteita ja palveluja myyntipisteeseen. Kalustetukun laatu on sellaista kuin pitää, ja myös hintataso on kilpailukykyistä, hän toteaa lopuksi.

Kalustetukku on kotimaisista Charmia-keittiöistään tunnettu kalustevalmistaja, joka kalustaa keittiöiden lisäksi myös kylpyhuoneet ja muut kodin tilat.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.