Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

Heikki Saraste: “Työn toteutus sujui ilahduttavan hyvin ja siististi”

kokemuksia.fi

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Espoolaisen Heikki Sarasteen vuonna 1982 rakennetun omakotitalon tiilikatto kattaa alleen kodin lisäksi autotallin, varaston sekä autokatoksen. Vuosien varrella oli katolle alkanut kertyä sammalta. Heikki taisteli sammalkasvustoa vastaan ensin itse, kunnes totesi, ettei omin voimin voinut sille määräänsä enempää. LA Kattohuolto pesi ja pinnoitti katon kesällä 2016. Samalla tehtiin sammaleen torjuntakäsittely.

– Kaikkineen tiilikaton pinta-ala on noin 400 neliötä. Sammalkasvuston vuoksi otin yhteyttä LA Kattohuoltoon. Olin napannut heidän esitteensä messuilta mukaani. Olen itse diplomi-insinööri sekä kokenut liikkeenjohtaja, ja LA Kattohuollon esittely oli vakuuttava ja ammattimainen. Heidän edustajansa tuli käymään ja vaikutti uskottavalta sekä luotettavalta, Heikki Saraste kertoo.

– Yritin taistella sammalen kanssa itse, mutta huomasin, etten omin voimin pärjää luonnonvoimille.

“Kaikki meni sillä tavalla kuin olimme etukäteen sopineet”

Tarkastuksen yhteydessä alkuperäiset kattotiilet osoittautuivat rakenteensa osalta sammalta ja paria rikkinäistä tiiltä lukuunottamatta hyväksi. Tiilien pinta oli kuitenkin iän myötä muuttunut huokoisemmaksi ja rakeisemmaksi siten, että sammalen oli helppo tarttua siihen.

“Työn loputtua kaikki sammalet ja muut irtoroskat vietiin pois. Hän myös huolehti tarvittavista suojauksista. Hämmästyttävän siististi hän kyllä työnsä teki.”

Katto pestiin korkeapainepesurilla ja käsiteltiin sen jälkeen sammalen torjunta-aineella. Torjunta-aineen tarkoituksena on imeytyä katolle ja tuhota kaikki se kasvusto, joka ei vielä pesun yhteydessä ole lähtenyt pois. Torjuntakäsittelyn jälkeen katto pinnoitettiin kahteen kertaan. Kokonaisuudessaan työ kesti neljä päivää.

– Oli nuori, siisti, yritteliäs ja itsenäinen työntekijä. Työn loputtua kaikki sammalet ja muut irtoroskat vietiin pois. Hän myös huolehti tarvittavista suojauksista. Hämmästyttävän siististi hän kyllä työnsä teki, Heikki kuvailee työn toteutusta.

– Kaikki meni sillä tavalla kuin olimme etukäteen sopineet. Kaksi rikki mennyttä tiiltä vaihdettiin. Minulla oli kattotiiliä varastossa, joten vaihto oli sen suhteen helppo tehdä.

“Tiilen pinta ei ole enää huokoinen, vaan sellainen kuin se on uutena ollut”

Työn tuloksena on katto Heikin mukaan ulkonäöltään kuin uusi. Pesu sekä pinnoitus myös pidentävät katon käyttöikää. Torjuntakäsittely sekä uusi pinnoite estävät sammalta tarttumasta tiilien pintaan samalla tavalla kuin ennen käsittelyä.

– Tiilen pinta ei ole enää huokoinen, vaan sellainen kuin se on uutena ollut. Kokonaisuutena katto näyttää uudelta ja sen käyttöikä pidentyi, Heikki summaa.

– Työn toteutus sujui ilahduttavan hyvin ja siististi, eikä minulla ole mitään huomauttamista sen suhteen. Monen muun yrityksen toiminnasta minulla olisi kyllä huomautettavaa, mutta LA Kattohuollosta minulla ei ole mitään negatiivista sanottavaa. Katon huoltotöiden yhteydessä suosittelenkin kääntymään heidän puoleensa!

LA Kattohuolto on valtakunnallinen yritys, joka huoltaa niin tiili-, pelti- kuin huopakatot ympäri Suomen. Huoltotoimenpiteiden tavoitteena on pidentää katon käyttöikää.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.