Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Lapera rakensi mieluisan kodin

Tahvo on vuonna 2014 eläkkeelle jäänyt laukaalainen paluumuuttaja. Hän oli ennen eläköitymistään pohtinut vaimonsa kanssa paluuta Keski-Suomeen, ja he olivatkin kartoittaneet Jyväskylän ympäristöstä erilaisia asumisratkaisuja usean vuoden ajan. Pariskunta päätyi lopulta Laukaan Tiituspohjaan, ja sinne heille mieluisan paritaloasunnon teki rivi- ja paritalojen rakentamiseen erikoistunut Lapera.

Asunto valmistui kesällä 2014 pariskunnan toivoman aikataulun mukaisesti. He tutkivat aktiivisesti myös muita vaihtoehtoja, mutta Lapera veti lopulta pisimmän korren.

– Olimme päättäneet muuttaa takaisin Keski-Suomeen eläköitymiseni myötä. Vieressä oli rakenteilla vastaava paritalo, jota kävimme katsomassa ja työn jälki miellytti. Samassa yhteydessä Laperan toimitusjohtaja tarjosi asuntoa ja päätimme lähteä projektiin mukaan, Tahvo kertoo.

– Laperalla oli valmiit piirustukset ja rakennuslupa, mutta halusimme kohteeseen aika paljon muutoksia. Asunnossa on kolme huonetta ja keittiö, kun alkuperäisen suunnitelman mukaan tämän piti olla neliö. Yksi makuuhuone jäi pois ja näin saimme suuremman keittiön, vessan sekä olo- ja pesuhuoneen juuri omien tarpeidemme mukaan, hän jatkaa.

lapera_kokemuksia_tiituspohja3

Suositukset asunnonostajille

“Jos joku kysyisi uskaltaako Laperalta ostaa asuntoa, minä sanoisin, että kyllä uskaltaa.”

Kokonaisuudesta Tahvo antaisi Laperalle kouluarvosanan 8,5. Pieniä puutteita on ollut, mutta mitään rakentamiseen tai sisustamiseen liittyviä ongelmia ei ole ilmennyt.

– Jos joku kysyisi uskaltaako Laperalta ostaa asuntoa, minä sanoisin, että kyllä uskaltaa. Asunnon luovutus myöhästyi viikolla sovitusta, mutta kun seuraa miten Suomessa aikataulut rakentamisessa yleisesti ottaen pitävät, ei vuoden projektissa yksi viikko arvosanaa pudota, Tahvo toteaa.

lapera_kokemuksia_tiituspohja1

Vastaanottavaista asiakaspalvelua

Tahvo oli aktiivisesti yhteydessä Laperaan tiedustellen rakentamisen etenemistä ja sai heiltä tilannetietojen lisäksi valokuvia. Lapera suhtautui pariskunnan toiveisiin positiivisesti pohjapiirustusten muokkauksesta lähtien. Jos teknistä estettä ei ollut, muutokset tehtiin juuri siten kuin pariskunta halusi.

– Olemme erityisen tyytyväisiä siihen, että mitään ylimääräisiä lisälaskuja ei tullut, vaikka rakennemuutoksia tehtiin lopulta aika paljon, Tahvo kiittelee.

– Myös sijainti miellyttää; luonto on lähellä ja vieressä on todella hyvät hiihto- ja lenkkeilymaastot. Emme ole niin vanhoja, että hankkisimme vielä viimeistä asuntoamme kerrostalosta. Laperalta saimme elämäntilanteeseemme sopivan, mukavan kodin, hän sanoo lopuksi.

Lapera, eli Laukaan perustus- ja rakennuspalvelu Oy valmistaa korkealaatuisia rivi- ja paritaloja avaimet käteen -periaatteella. Lisäksi palveluihin kuuluvat kokonaisvaltaiset maanrakennustyöt ja betonivaluperustukset ensisijaisesti Keski-Suomen alueella.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.