TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääPalveluyritys Technopolis tarjoaa asiakkailleen toimitiloja sekä niihin liittyviä palveluita kokonaisvaltaisesti. Technopolis Kuopio Oy vastaa yrityksen toiminnasta Kuopion alueella. L&T huolehtii Kuopion alueen kiinteistöjen huollosta, energiahallintapalveluista ja hälytyskeskuksen palveluista.
Technopoliksella on toimintaa viidessä maassa yhteensä 20 kampuksella. Kaksi niistä sijaitsee Kuopiossa – yksi Microkadulla ja yksi Viestikadulla. Microkadun kampuksella on päivittäin keskimäärin noin 6 500 ja Viestikadun kampuksella noin 2 500 henkilöä.
– Technopolis Kuopio Oy on Technopolis Oyj:n ja KPY Sijoituksen yhdessä omistama yhtiö, kertoo Kuopion toiminnasta vastaava Hannu Eronen.
L&T:n ja Technopolis Kuopion yhteistyö alkoi Erosen mukaan yrityksen kasvun kiihkeimmässä vaiheessa toiminnan siirtyessä pienemmästä mittakaavasta suuremmaksi vuosien 2008-2009 taitteessa. Yrityksellä oli tuolloin tarve löytää sellaisia kumppaneita, jotka pystyisivät vastaamaan isommista kokonaisuuksista.
“Voin sanoa, että yhteistyö L&T:n kanssa on ollut sujuvaa ja mutkatonta.”
– Katsoimme hieman laajemmin yhteistyökumppaniverkostoa, ja silloin L&T tuli ensimmäisen kerran mukaan tarjouskilpailuun, Eronen muistelee.
– He tulivat kumppaniksemme juuri tämän tarjouskilpailun kautta hyvillä näytöillä. Eronen painottaa.
Tällä hetkellä Technopolis Kuopion tarjoamien tilojen kokonaispinta-ala on yli 100 000 neliömetriä. L&T vastaa kokonaisvaltaisesti tilojen kiinteistönhoidosta, energiahallintapalveluista sekä hälytyskeskuksen palveluista. Technopolis Kuopio ja L&T pyrkivät yhdessä pitämään kiinteistöjen energiakustannukset kurissa ilman, että asiakaslaatu kärsii.
– Meillä on paljon sellaisia asiakkaita, jotka käyttävät merkittävästi energiaa – on tuotannollista toimintaa, konesaleja, lääkevalmistustiloja, erikoistiloja ja niin edelleen, Eronen avaa.
– Meillä on myös yhteiskuntavastuuseen liittyviä velvoitteita pyrkiä vähentämään energiankulutusta. Sen takia saumattomuus asiakastarpeiden, energiankulutuksen ja kiinteistönhuollon välillä on tärkeää. Pyrimme optimoimaan kustannukset asiakaslaadusta tinkimättä, Eronen kiteyttää.
– Viestikadun kampus on saanut LEED Gold-sertifikaatin. Sertifikaatissa keskeisessä roolissa ovat kiinteistön sijainti, energiatehokkuus, alhainen vedenkulutus ja jätetuotanto. Tänä päivänä sertifiointi on tärkeää sen vuoksi, että on pystyttävä osoittamaan kykynsä tuottaa tietyntasoista palvelua, Eronen toteaa.
Yhteistyö on kestänyt nyt jo lähes 10 vuoden ajan ja kehittynyt positiivisesti vuosi vuodelta. L&T ja Technopolis Kuopio ovat oppineet tuntemaan toisensa sekä toimimaan yhdessä.
Asiakkaiden tarpeet muuttuvat jatkuvasti, joten nopea palvelu ja muutokset ovat tärkeitä. Yhteisiä tavoitteita varten on mittarit, joiden avulla etenemistä seurataan.
– Yhteistyöltä odotamme sitä, että asiakkaat saavat palvelua sellaisella laatutasolla kuin he sitä odottavatkin. Asiakastyytyväisyys on meille tärkeää, ja sitä mitataan monta kertaa vuodessa. Tavoitteemme asteikolla 1-5 on 4,2. Olemme kiitollisia siitä, että asiakkaat ovat pitäneet meistä ja olemme pystyneet tässä tavoitteessa pysymään, Eronen sanoo.
– Kun tavoitteisiin on päästy, niin pyrimme löytämään uusia malleja tehdä asioita – mielellään entistä paremmin ja asiakaslähtöisemmin. Voin sanoa, että yhteistyö L&T:n kanssa on ollut sujuvaa ja mutkatonta. Tästä on helppo jatkaa kehitystyötä myös tulevaisuudessa, Eronen summaa.