TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääSijoitusyhtiö FinnGastron toimitusjohtaja Markku Virtanen on tehnyt yhteistyötä Metritiski Oy:n kanssa pitkään. Yksi yhteisistä kohteista on heinäkuussa 2018 Jyväskylän keskustassa ovensa avannut seurusteluravintola Ristorante Noé. Virtanen pitää Metritiskin palveluita kokonaisvaltaisina.
Metritiski on tehnyt uuteen ravintolaan kaikki rakentamiseen liittyvät näkyvät osat, kuten kiintokalusteet. Virtanen kuvailee Metritiskiä ravintoloitsijoiden luottopelaajaksi, joka pysyy sovituissa aikatauluissa.
– Metritiskin tyyppisiä ravintoloiden rakentajia on Suomessa aika vähän. He pystyvät toteuttamaan ravintolan alusta loppuun avaimet käteen -periaatteella, Virtanen toteaa.
– Tässä Ristorante Noén tilassa on yhdistetty kaksi aiempaa liiketilaa. Metritiski aloitti täällä siitä, että tiloja yhdistävä väliseinä purettiin, Virtanen kuvailee.
“Metritiskin toimintaa kuitenkin kuvaa ratkaisukeskeisyys. Esille ei tuoda ongelmia, vaan valmiita ratkaisuja ongelmiin.”
Virtanen kertoo olevansa tyytyväinen lopputulokseen. Metritiskin uusi tuotantolaitos sijaitsee Valkeakoskella. Puusepäntyön jälki on tuotantolaitoksella Virtasen mukaan ensiluokkaista.
– Metritiski luo meille hyvät puitteet onnistua työssämme. Asiakas muodostaa ensivaikutelman Metritiskin työn jäljen perusteella, ja me luomme sielun ravintolalle. Tämä on tietysti tiimipeliä. Jatkamme siitä, mihin Metritiski päättää työnsä luovuttaessaan meille ravintolan avaimet, Virtanen toteaa.
Virtasen mukaan yhteistyömalli Metritiskin kanssa on hyvin kustannustehokas. Metritiski pystyy tarjoamaan kokonaisvaltaisen paketin avaimet käteen -periaatteella. Mahdollisiin muutostarpeisiin työmailla tulee Metritiskiltä valmiita ehdotuksia.
– Totta kai yhteistyöhön on liittynyt myös haasteita. Kun vanhoihin liiketiloihin aletaan saneerata ravintoloita, niin aina tulee yllätyksiä. Metritiskin toimintaa kuitenkin kuvaa ratkaisukeskeisyys. Esille ei tuoda ongelmia, vaan valmiita ratkaisuja ongelmiin, Virtanen summaa.