TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääNiskasen Maansiirto Oy on erikoistunut vesihuolto-, maanrakennus- ja lyöntipaalutustöihin sekä kaivannon tuentatöihin. Motocutin katkaisukouran avulla on paalutustyötä saatu tehostettua ja työturvallisuutta parannettua. Katkaisun läpimenoaika pystytään nyt määrittelemään paljon aiempaa tarkemmin samalla kun säästetään katkaisijan niskoja ja käsiä.
Työpäällikkö Raimo Isopahkala vastaa Niskasen Maansiirron paalutustöistä sekä kalustoasioista. Hän on ollut töissä yrityksessä aina vuodesta 1991 alkaen.
– Kalustona meillä on tällä hetkellä kymmenen kaivinkonetta ja kaksi paalutuskonetta. Ihmisiä on talossa töissä yhteensä 25, Isopahkala summaa.
Motocutin katkaisukoura otettiin käyttöön vuonna 2015. Katkaisukoura kiinnitetään kaivinkoneeseen, josta se saa voimansa. Hankinta tuli ajankohtaiseksi, kun Niskasen Maansiirto oli tekemässä paalutustöitä Äänekosken biotuotetehtaan työmaalla. Kaikkiaan 9 000 paalusta oli siihen mennessä katkottu käsin 6 000.
– Loput 3 000 katkaistiin sitten koneella. Se oli iso muutos meille – ja varsinkin katkaisijan käsivarsille ja niskoille, Isopahkala muistelee.
– Aiemmin meillä oli ollut hydrauliikkakäyttöinen paalusaha, jota katkaisija piti kädessään koko katkaisun ajan. Se oli fyysisesti hyvin raskasta. Hankinnan merkittävä peruste oli se, että ihmisten terveys riittäisi tähän työhön, Isopahkala perustelee.
“Jos on paalunkatkaisutarve ja haluaa tehdä sen täsmällisesti, turvallisesti ja tehokkaasti, niin suosittelen kyllä Motocutia.”
Yksi Motocutin katkaisukouran merkittävimmistä hyödyistä on työturvallisuuden paraneminen. Paalusahan kanssa ei koskaan käynyt mitään, mutta riski oli aina olemassa. Nyt esimerkiksi työmaiden vastaavat mestarit huokaavat helpotuksesta kuullessaan, että katkaisutyö tehdään katkaisukouralla. Isopahkala uskoo, että katkaisukouran käyttö myös tuo heille aiempaa enemmän työmaita.
– Pystymme nyt määrittelemään katkaisun läpimenoajan paljon täsmällisemmin kuin aiemmin. Se on perjantaina sama kuin maanantaina. Pitkässä juoksussa ja isoissa kokonaisuuksissa nähdään merkittävä ero käsin ja koneella tehtävän katkaisun välillä, Isopahkala kertoo.
– Nyt katkominen on myös omille tekijöillemme mielekästä työtä, eikä mikään peikko. Ammattitaitoinen kaivinkoneen käyttäjä oppii käyttämään katkaisukouraa nopeasti ja helposti, Isopahkala kuvailee.
– Jos on paalunkatkaisutarve ja haluaa tehdä sen täsmällisesti, turvallisesti ja tehokkaasti, niin suosittelen kyllä Motocutia, Isopahkala toteaa.