TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääRisto Myllymäki ja hänen vaimonsa asuvat kaksikerroksisessa kerrostaloasunnossa Helsingissä. Nemo Kylpyhuoneremontit Oy remontoi asunnon saunan sekä kylpyhuoneen. Remontin myötä Risto ja hänen vaimonsa saivat toiveidensa mukaisen ja käytännöllisen saunan sekä kylpyhuoneen.
“Yrityksen esittely oli asiallinen, rauhallinen ja luottamusta herättävä.”
Risto Myllymäki ja hänen vaimonsa muuttivat nykyiseen asuntoonsa noin 17 vuotta sitten. Sitä ennen pariskunta ja heidän lapsensa olivat asuneet samassa taloyhtiössä kahdessa muussa asunnossa reilut 10 vuotta. Lasten kasvettua kaipasi perhe lisää tilaa ja he muuttivat 95-neliöiseen, kaksikerroksiseen asuntoon. Nyt lapset ovat jo muuttaneet pois kotoa ja Risto sekä hänen vaimonsa asuvat kahdestaan.
– Asunto on laitettu oikeastaan ihan uusiksi pintojen osalta. Ensimmäisen kerran teimme kylpyhuoneremontin vuonna 2000. Sen jälkeen mietimme monta vuotta sitä, että kylpyhuone olisi syytä päivittää sekä materiaalien että käytännöllisyyden osalta. Aiempi remontti ei ollut enää tätä päivää, Risto muistelee.
Kylpyhuoneen ja saunan remontin tekijäksi haluttiin ammattilainen. Nemo tuli pariskunnalle tutuksi Habitare-messuilla, joilla Nemon edustaja Markku Manninen oli esittelemässä yrityksen toimintaa.
– Siinä kun jäimme juttelemaan, niin huomasimme, että meillä juttu luistaa. Yrityksen esittely oli asiallinen, rauhallinen ja luottamusta herättävä. Markku ei maalaillut mitään ruusuisia kuvia, vaan kertoi asiallisesti sen, miten hommat heillä hoidetaan, millaisia työntekijöitä heillä on ja niin edelleen, Risto kertoo.
Sopimus remontin toteuttamisesta syntyi. Samalla sovittiin myös alakerran WC:n remontoinnista. Nemolta tultiin käymään, otettiin mitat sekä kuunneltiin pariskunnan toiveet. Alustava suunnitelma ja kustannusarvio toimitettiin Riston sähköpostiin jo seuraavana päivänä. Kokonaisuuteen kuuluivat myös tarvittavat asbesti- ja kosteustarkastukset.
– Nemolla oli valmis paketti, johon kuuluivat omat sähkö- ja putkimiehet sekä tarvittavat tarkastukset. Tarkastukset olivat lisätöitä, joista voisi helposti kuvitella, että ne hinnoiteltaisiin todella korkealle. Nemolla näin ei kuitenkaan ollut, vaan he hoitivat tarkastukset todella kohtuullisella hinnalla, Risto summaa.
“Meille tuli koko ajan informaatiota siitä missä mennään, miten edetään, miten kannattaa tehdä ja millaisia kustannusvaikutuksia eri vaihtoehdoilla on kokonaisuuteen”
Remontti toteutettiin tammikuussa 2017 pariskunnan kolmen viikon lomamatkan aikana. Suunnitelmat hiottiin ennen matkalle lähtöä selkeäksi kaikille niin, että Risto ja hänen vaimonsa pystyivät lähtemään lomalle luottavaisin mielin.
– He lupasivat, että remontti olisi valmis, kun me tulemme takaisin. Remontin aikana ilmeni kuitenkin pieniä yllätyksiä, niin kuin tällaisissa töissä aina. Viemärikaivon ympäristöstä löytyi kosteutta. Siitä ilmoitettiin meille heti ja saimme valita meille parhaiten sopivan vaihtoehdon asioiden etenemiseksi. Päätös oli helppo tehdä, kun vaihtoehdot ja niiden kustannukset olivat valmiina, Risto kuvailee.
– Kun saavuimme kolmen viikon päästä kotiin, niin remonttimiehemme Jari Hämäläinen kantoi tavaroita ulos ja sanoi, että ei muuta kuin kovaa käyttöä vaan kylpyhuoneelle, Risto hymyilee.
– Lomalla ollessamme meillä oli koko ajan luottavainen ja turvallinen fiilis siitä, että täällä homma toimii ja jälki on varmasti hyvää. Hetkeäkään emme epäilleet. Meille tuli koko ajan informaatiota siitä missä mennään, miten edetään, miten kannattaa tehdä ja millaisia kustannusvaikutuksia eri vaihtoehdoilla on kokonaisuuteen. Homma toimi ihan loistavasti, Risto kiittelee.
Pariskunta on ollut tyytyväinen Nemon työn laatuun ja jälkeen. He eivät lähteneet hakemaan halvinta ja edullisinta, vaan juuri sitä, mitä he halusivat. Yksi uuden saunan parhaimmista puolista on Riston mukaan ehdottomasti heti valmis kiuas.
– Kyllä täytyy sanoa, että ammattimiehet ovat olleet töitä tekemässä. Työn laatu on ihan huikeaa! Heidän kanssaan on ollut kiva tehdä jälkeenpäinkin kaikkia pieniä fiksauksia, kun näkee, että jätkät tekevät töitä isolla sydämellä. Sen näkee ja kokee, miten he arvostavat omaa ammattitaitoaan ja haluavat tehdä vain priimaa, Risto kiittelee.
– Saunalla on meille valtavan iso merkitys, tykkäämme saunoa. Käymme paljon ulkoilemassa ja kuntoilemassa. Urheilun jälkeen on mukava mennä saunaan. Lisäksi minä teen vuorotyötä ja olen usein viikonloppuiltaisin ja -öisin pois. Vaimoni ei ennen viitsinyt saunaa paljon itselleen lämmitellä, mutta nyt saunaan pääsee aina heti, kun siltä tuntuu.
– Jos haluaa laadukasta työtä laadukkain materiaalein ja haluaa päästä itse vaikuttamaan kaikkeen, niin Nemo on aivan huippu vaihtoehto tällaisen työn toteutukseen. Voin suositella heitä täysin!