TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääStockmann on tehnyt yhteistyötä Netsin kanssa saadakseen entistä kattavampaa dataa asiakkaiden käyttäytymisestä. Advanced Analytics -raportoinnin avulla kauppias saa sellaista korttimaksutapahtumiin perustuvaa tietoa, jota ei itse voi suoraan kerätä. Aiempaa kattavampi data auttaa palveluiden ja sisäisten prosessien kehittämisessä niin, että ne palvelevat asiakkaita entistä paremmin.
Antti Tanaka, Stockmannin Head of Omnicommerce Development, vastaa Stockmannin omnikehityksen ymmärryksen jakamisesta ja samalla myös osittain data-analytiikasta.
– Minun vastuulleni kuulu lähinnä kolmansien osapuolten data, kuten esimerkiksi tämä Netsiltä saamamme data, Tanaka selventää.
– Yritän omassa työssäni kovasti miettiä sitä, mitä asiakkaamme miettivät ja tekevät tällä hetkellä. Mikä on heidän pääkysymyksensä sillä hetkellä, kun he kohtaavat meidät yrityksenä, Tanaka jatkaa.
“Saamme kuluttajista enemmän tietoa kuin mitä itse omistamme. Tämä tieto auttaa meitä ymmärtämään, mitä tapahtui ennen kuin asiakas tuli meille ja mitä sen jälkeen.”
Netsin Advanced Analytics -raportoinnin pohjalta kauppias saa kattavampaa tietoa korttimaksutapahtumiin perustuvan datan hyödyntämiseen.
– Saamme kuluttajista enemmän tietoa kuin mitä itse omistamme. Tämä tieto auttaa meitä ymmärtämään, mitä tapahtui ennen kuin asiakas tuli meille ja mitä sen jälkeen.
– Lisäksi saamme tietoa esimerkiksi siitä, minkä verran ihmisiä liikkuu Helsingin keskustassa verrattuna meidän kivijalkaliikkeeseemme, Tanaka kertoo.
Advanced Analytics -raportoinnin erikoisuus on Tanakan mukaan siinä, että se antaa tietoa siitä, mitä tuotteita ja palveluita ostetaan sekä keneltä ja kenelle niitä ostetaan. Tieto on anonymisoitua.
– En saa siis tietää, että kuka on kyseessä. Saamme kuitenkin suuren massan datan ja se on jo paljon, Tanaka painottaa.
– Asiakkaalle tämä tarkoittaa sitä, että kun ymmärrämme häntä enemmän, niin pystymme tarjoamaan juuri sitä oikeaa tuotetta tai palvelua. Emmehän me tee tällä tiedolla mitään, jos asiakas ei ole iloinen, Tanaka hymyilee.