Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

”Maailman paras duuni”

Aleksiina Nuppola ja Lassi Kukkonen ovat työskennelleet Nordic Sales Crew:lla keväästä 2018 lähtien. Molemmat ovat edenneet urallaan Pro-myyjiksi ja nauttivat työstään myynnin parissa suuresti.

NSC:llä ei tarvita aiempaa myyntikokemusta, vaan jokainen myynnistä innostunut koulutetaan tehtäviinsä lähtötasosta riippumatta.

– Maailman paras duuni. Missään muualla musta ei ole pidetty samalla lailla huolta, kertoo 22-vuotias Lassi.

– Töihin on oikeasti kiva tulla. Tänäkin aamuna lähdin ihan innoissani kotoa. Työ haastaa tekijäänsä joka päivä ja jokainen päivä on erilainen. En voi sanoa tästä oikein mitään negatiivista, 18-vuotias Aleksiina jatkaa.

Mahdollisuudet hyville ansioille

Hyvien etenemismahdollisuuksien lisäksi työ tarjoaa myös taloudellisen turvan. Pohjapalkka varmistaa perustoimeentulon ja sen päälle maksettavat myyntiprovisiot mahdollistavat pääsyn erinomaisille tuntipalkoille.

– Ei tarvitse montakaan kauppaa tehdä per päivä, niin usein jää helposti yli 30 euron tuntipalkoille. Ja vaikka ei saisi mitään kaupaksi, niin pohjapalkka takaa sen, että tässä ei voi jäädä tyhjän päälle, Lassi kertoo.

Myös työyhteisö saa varauksettomat kehut.

– Välillä tuntuu, että tämä on enemmän perhe kuin työporukka. Aina saa apua, Aleksiina sanoo.

Varauksettomat suosittelut

“Itse en uskonut, että myyntityö olisi minua varten. Nopeasti kuitenkin huomasin, että mä rakastan myymistä. Myyminen on varmaan hauskin duuni koko maailmassa.”

Niin opiskelijoiden kuin uusia tuulia urallensa miettivien kannattaa harkita uraa NSC:llä.

– Kyllä suosittelisin tällaista ihan kaikille. Itse en uskonut, että myyntityö olisi minua varten. Nopeasti kuitenkin huomasin, että mä rakastan myymistä. Myyminen on varmaan hauskin duuni koko maailmassa. En pysty oikein kuvailemaan sitä hyvän olon tunnetta, kun kaupan saa aikaan. Se tuntuu hyvältä tuolla syvällä sisällä, Lassi päättää.

Nordic Sales Crew on ständimyynnin ja door-to-door -myynnin ulkoistukseen erikoistunut myyntitoimisto.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.