TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääClub B52 on 19 vuotta toiminut ähtäriläinen yökerho, jonka toiminta on rakennettu live-esiintyjien ympärille. Liiketoimintaa määrittävät vahvasti aukioloaikoihin liittyvä lainsäädäntö ja herkät kausivaihtelut. Yhteistyö Oma Säästöpankin kanssa mahdollistaa sen, että hiljaisemmatkin hetket ovat paikattavissa ja liiketoimintaa voi harjoittaa niistä huolimatta. Nykyään Oma Säästöpankki on yökerholle toimiva kokonaisratkaisu ja yhteistyökumppani.
Marko Koivunen on ollut Club B52:n päätoimisena yrittäjänä sen historian alusta asti. Musiikkia harrastavalle Jamo Niemelle yökerho on ollut tuttu yhtä pitkältä ajalta, ja hän tuli yritykseen mukaan sivutoimisesti kolme vuotta sitten. Sekä Koivunen että Niemi korostavat joustavuutta ja helppoutta, mitä Oma Säästöpankin asiakkuuteen tulee.
“Asioiminen on helppoa, vaivatonta ja joustavaa kaikin puolin.”
– Asioiminen on helppoa, vaivatonta ja joustavaa kaikin puolin. Pankki on tuonut meille helpotusta ja vähentänyt rahoitukseen liittyvää stressiä, kun kaikki toimii järkevästi nykyään, Niemi vakuuttaa.
– Asiakkuutemme alkoi käytännön syistä. Tarvitsimme pankista nopeasti käteistä rahaa, ja Oma Säästöpankki oli ainoa, joka pystyi sitä riittävän nopeasti tarjoamaan. Pian huomasimme, että Oma Säästöpankin palvelu toimii hyvin ja siirsimme kaiken pankkiasioinnin sinne, Niemi kertoo.
Oma Säästöpankki on Club B52:lle myös muutakin kuin rahoituksen tarjoaja. Nykyään kaikki yrityksen pankkipalvelut hoidetaan Oma Säästöpankin kautta, minkä lisäksi yhteistyö sisältää muun muassa lakipalveluiden hoitamista ja yhteisten projektien toteuttamista.
– Saamme Oma Säästöpankilta monipuolista ja kattavaa palvelua. Oma Säästöpankista on tullut meidän yhteistyökumppanimme. Uskon, että yhteistyömme on pitkäaikaista ja kehittyy tulevaisuudessa vielä monipuolisemmaksi, Koivunen sanoo.
– Asiakkuutemme hyötynä on joustavuus ja kaikenlainen asioiden helppous. Ymmärrämme toisiamme puolin ja toisin. Haasteita ei ole ollut, ja kaikki on hoitunut niin kuin pitääkin, Koivunen kiittää.
“Oma Säästöpankki on oikeasti lähellä ja läsnä, aivan kuten se lupaakin.”
Niemen ja Koivusen mukaan Oma Säästöpankin asiakaspalvelu esimerkillistä. Pankin henkilökuntaa on mahdollista tavata aina tarvittaessa, ja henkilökunta kohtaa asiakkaansa lämpimästi.
– Pidän Oma Säästöpankin perinteisestä palveluhenkisyydestä. Asiakaspalvelijan pystyy kohtaamaan kasvotusten, mikä yritysasioita hoitaessa on minulle tärkeää. Oma Säästöpankki on oikeasti lähellä ja läsnä, aivan kuten se lupaakin, Koivunen toteaa.