TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääEkovilla valmistaa ekologisia lämmöneristeitä neljällä eri paikkakunnalla. Varsinainen valmistusprosessi käsittää levy- ja puhallusvillan lämmöneristeiden valmistamisen sanomalehdistä. Prosessi kulutti aiemmin paljon maakaasua, johon energiatehokkuuteen pyrkivä Ekovilla halusi vaikuttaa.
Löytääkseen ratkaisuja maakaasun liian suureen kulutukseen Ekovilla kääntyi Oulu Energian puoleen. Oulu Energia tarjosi Ekovillalle kokonaisratkaisua, joka tarjosi mahdollisuuden paitsi kulutuksen pienentämiseen myös esimerkiksi tilojen etävalvontaan.
– Oulu Energian meille tarjoama paketti käsitti sekä kiinteistöautomatiikan päivityksen että ratkaisut, joilla saadaan prosessista tuleva hukkalämpö talteen, Ekovillan tekninen johtaja Antti Sarlomo avaa.
Projekti lähti liikkeelle paikan päällä tehdyllä kattavalla kartoituksella. Sen perusteella Oulun Energia laati Ekovillalle tarjouksen, jonka pohjalta yritykset pääsivät sopimukseen. Myös varsinainen projekti sujui mallikkaasti ja sujuvasti.
“Yhteistyössä Oulun Energian kanssa kyseinen kokonaisuus oli tällaiselle pienemmällekin toimijalle mahdollinen.”
– Kartoitus oli avainasia, ja varsinaisen projektin aikana piti tehdä hyvin vähän muutoksia. Hyvät lähtötiedot olivat kaiken a ja o, ja toimiva kokonaisuus avaimet käteen –periaatteella oli meille hyvin kätevä, Sarlomo painottaa.
– Tämä ratkaisu oli hyvin kattava suunnitteluineen, toteutuksineen, laskentoineen ja rahoituksineen. Omat rahkeemme eivät olisi siihen riittäneet, hankinta- ja logistiikkapäällikkö Mikko Patjas kertoo.
Yhteistyö tuotti Ekovillalle paitsi rahallista hyötyä maakaasulaskun pienenemisen ansiosta myös tukea ja helpotusta käytännön toimintaan. Uuden teknologian ansiosta esimerkiksi tuotantotilojen lämpötiloja pystyy säätämään, mikä parantaa työolosuhteita.
– Tämä oli kokonaisvaltainen ratkaisu, jota voin ehdottomasti suositella. Yhteistyössä Oulun Energian kanssa kyseinen kokonaisuus oli tällaiselle pienemmällekin toimijalle mahdollinen, Patjas päättää.