TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääPirkanmaan Vilppulassa asuvan maanviljelijä Juha Anttilan kahdessa traktorissa on Piippo Hydraulicin Farmiventtiilit. Venttiilit helpottavat työskentelyä merkittävästi parantaen samalla työturvallisuutta. Jenka- ja tappisulkeisia ei enää tarvitse pitää.
Maanviljelyn lisäksi tilan toimintaan kuuluu jonkin verran myös metsätaloutta sekä urakointitöitä. Farmiventtiilejä on Anttilan mukaan hyvin helppoa ja yksinkertaista käyttää. Venttiilit mahdollistavat esimerkiksi työkoneen sivusiirron hydraulisesti, uivan asennon sekä työkoneen sivusuuntaisen lukituksen.
– Farmiventtiilit helpottavat työntekoa paljon. Vehkeitä on helppo vaihtaa traktorin perään. Nyt niitä tulee ehkä aiempaa helpommin vaihdettuakin, kun kytkeminen on niin helppoa. Jenka- ja tappisulkeisia ei tarvitse enää pitää, kun koneita laitetaan perään, Anttila toteaa.
– Sivusiirto on hyvä silloin, kun konetta täytyy siirtää sivuittain. Sen avulla saadaan pikkuisen lisää työleveyttä esimerkiksi perälevylle, Anttila lisää.
Työnteon helpottamisen lisäksi venttiilit vaikuttavat merkittävästi myös työturvallisuuteen. Anttila ihmetteleekin, miksei vastaavia venttiilejä ole jo vakiovarusteena kaikissa traktoreissa, koska niiden merkitys työturvallisuuteen on niin suuri.
– Molemmat vetovarret saadaan säädettyä erikseen sivusuunnassa molempiin suuntiin. Nostinlaitteen, traktorin ja nostovarsien päälle ja työkoneen väliin ei tarvitse enää mennä hyppimään, Anttila painottaa.
Yhteistyö ja kaupankäynti Piippo Hydraulicin kanssa on sujunut Anttilan omien sanojen mukaisesti oikein lupsakkaasti.
– Kun pojille soittaa, niin vastauksia kyllä tulee ja kaikissa asioissa neuvotaan hyvin auliisti, Anttila kiittelee.
– Muiden traktorien ja työkoneiden käyttäjille voisin lähettää sellaisia terveisiä, että ottakaa ihmeessä tällaiset laitteet käyttöön. Lyön melkein vetoa, että kun käyt kokeilemassa ja näet, miten ne toimivat, niin varmasti laitat nämä omiinkin koneisiisi, Anttila hymyilee.