kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääElina Laulainen ja hänen miehensä asuvat Jämsässä vuonna 1989 valmistuneessa omakotitalossa. Pokas toteutti pariskunnan kotiin ikkunaremontin keväällä 2016. Talon ikkunat olivat ennen remonttia alkuperäiset ja ne alkoivat kuntonsa puolesta kaivata uusimista.
Pariskunnan koti on yksikerroksinen puutalo. Alkuperäiset ikkunoiden muovilistat olivat alkaneet ajan saatossa murtua. Myös saranat olivat kuluneet ja ikkunat vuotivat hieman. Pokasin edustaja tuli käymään pariskunnan luona ja neuvottelu ikkunaremontin toteutuksesta alkoi.
– Meillä ei vielä ollut ollut ajatusta vaihtaa ikkunoita, mutta sitten Pokasin esittelijä sattui tulemaan käymään. Aikamme väänsimme ja käänsimme remontin toteutuksesta ja lopulta päädyimme siihen, että remontti tehdään. Jälkikäteen olemme olleet tyytyväisiä tekemäämme päätökseen, Elina Laulainen muistelee.
“Kotimme tuli valoisammaksi uusien, valkoisten pokien myötä”
Ikkunaremontti toteutettiin keväällä 2016. Työ vei yhteensä kaksi päivää. Vanhat ikkunat purettiin ja uudet asennettiin tilalle. Elinan mukaan uudet ikkunat saatiin paikoilleen yhdessä päivässä. Toisen päivän aikana laitettiin kuntoon ikkunoiden pielet sekä pellit talon ulkopuolella. Remontin yhteydessä ikkunoiden pokien väri vaihtui aiemmasta ruskeasta valkoiseen. Myös olohuoneen ikkunoiden malli muuttui.
– Pokasin asentajat olivat rivakoita miehiä. Työssä ei mennyt kauaa. Ensimmäisenä päivänä tehtiin kaikki sisällä tehtävät työt ja seuraavana päivänä he työskentelivät vain ulkona. Tämä oli meidän perheellemme oikein sopiva operaatio – meillä kun kaiken pitää tapahtua nopeasti, Elina naurahtaa.
– Kotimme tuli valoisammaksi uusien, valkoisten pokien myötä, Elina sanoo.
Uudet ikkunat ovat pariskunnan mielestä helppokäyttöiset. Pesupintaa on aiempia ikkunoita vähemmän – aiemmissa ikkunoissa oli kolme lasia, kun taas uusissa on vain kaksi. Pesupintoja on silloin enää vain neljä. Ikkunat ovat tuntuneet myös aiempia tiiviimmiltä.
– Uudet ikkunat ovat käytännölliset! Ne on helppo pestä ja avata. Lämpökin pysyy oletettavasti paremmin sisällä, Elina summaa.
– Saimme sen, mitä luvattiinkin. Asentajat tekivät työnsä asiallisesti ja he olivat mukavia miehiä. Olemme tyytyväisiä!