TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääIna Lehto on hoitovapaalla oleva diplomi-insinööri, jonka arkipäivät kuluvat hektisesti pienten lasten kanssa. Kun kaikki aika tuntuu olevan kortilla eikä esimerkiksi ruoanlaittoon jää aikaa, Sannan Ruokakassi on palvelu, joka pelaa ja pelastaa. Näin arki saa uutta makua uusista ruokakokemuksista, ja yksi- ja kaksivuotiaiden lasten äidillä jää enemmän aikaa myös itselleen.
Espoossa asuvan Lehdon perheen kaikki neljä jäsentä ovat sekasyöjiä. Lehdoilla on pyritty syömään kasvispainotteisemmin, mutta arjen keskellä kasvisruokareseptien etsimiseen ja ideoimiseen ei ole juuri riittänyt aikaa. Sannan ruokakassi on vastannut erityisesti tähän tarpeeseen: vaihtelua on saatu niin perheen aikuisten kuin lastenkin syömisiin.
“Kasvisruokia on ollut itse tosi vaikea keksiä, ja nyt on sitten saanut uusia ideoita niihinkin.”
– Tilasimme tämän Vegekassin heti, kun Sannan Ruokakassiin sellainen mahdollisuus tuli. Kasvisruokia on ollut itse tosi vaikea keksiä, ja nyt on sitten saanut uusia ideoita niihinkin, Ina kertoo.
Useimmiten Sannan Ruokakassin resepteillä valmistettu ruoka maistuu koko perheelle, mutta joskus lapsista vanhempi, melkein kolmevuotias, nirsoilee. Tarvittaessa reseptejä voi kuitenkin soveltaa, mistä Ina mainitsee esimerkiksi mausteisen kastikkeen lisäämisen ainoastaan perheen aikuisten annoksiin.
Vegekassin lisäksi Sannan Ruokakassilla on tarjota muitakin vaihtoehtoja riippuen esimerkiksi siitä, millaista ruokaa haluaa syödä ja kuinka usein palvelua käyttää. Ruokakassit sisältävät aina reseptivihot ja raaka-aineet kolmesta viiteen ateriaan, ja ne on suunniteltu ja mitoitettu kahdelle tai neljälle henkilölle asiakkaan valinnan mukaan. Vaihtoehtoja on muun muassa Inan perheessä tilatusta Vegekassista Gluteenittomaan Perhekassiin. Ruokakassi toimitetaan asiakkaan kotiin automaattisesti tilauksen ollessa aktiivinen, mutta halutessaan tilauksen voi perua vaivattomasti netissä.
Palvelun tavoitteena on paitsi helpottaa asiakkaiden arkea sekä saada heidät syömään monipuolisemmin ja terveellisemmin, myös vähentää stressiä ja lisätä perheiden yhteistä aikaa. Vaikka monet reseptit ja raaka-aineet ovat olleet Inalle uusia ja vieraita, ovat ne osoittautuneet useimmiten positiivisiksi kokeiluiksi.
Kokonaisuudessaan palveluun tyytyväinen Ina muistaa yhden kerran, kun oli aihetta tehdä reklamaatio. Ruokakassissa oli pilaantunut tuote, josta Ina ilmoitti. Yritykseltä tuli asiallinen ja nopea vastaus, ja pilaantunut tuote korvattiin heti seuraavassa tilauksessa myös rahallisesti.
Hyvien kokemuksien ansiosta myös hyvästä asiakaspalvelusta yritystä kiittävä Ina suosittelee Sannan Ruokakassia. Palvelun voi hänen mielestään ottaa käyttöön vaikka muutamaksi kuukaudeksi ruoanlaittoon liittyvän inspiraation toivossa. Vakituiselle asiakkaalle, kuten esimerkiksi Inalle, palvelu tuo myös huomattavaa helpotusta ja lisäaikaa arkeen.
– Ei ole tosiaan niin paljon sitä kaupassa ravaamista, joka on tällä kokoonpanolla aika tuskaista välillä, Ina nauraa.