kokemuksia.fi
TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääLumo-kotiin keväällä 2018 muuttaneet Tytti, Henrik ja Iines saapuivat Särkänniemessä järjestettyyn asukaspäivään Helsingistä. Heidän mielestään Särkänniemi on loistava paikka järjestää asukastilaisuus, sillä sieltä löytyy kaikille jotakin.
Lumo tarjosi asukkailleen kolmen tunnin ilmaisen vierailun Särkänniemeen. Tytin mielestä Särkänniemessä on hyvä piipahtaa myös pienen lapsen kanssa.
– Lumon järjestämä tapahtuma toimi tällä kertaa houkuttimena saapua tänne, mutta Särkänniemi on itselleni rakas paikka lapsuudesta, ja halusin ehdottomasti jakaa sen nyt oman lapsen kanssa, Tytti kertoo.
– Muutimme Lumo-asuntoon nyt keväällä, ja tällaisen tarjouksen tullessa tartuimme siihen heti. En olisi edes uskonut, että tällaista yhteistyötä tehdään, Tytti kertoo.
“En olisi edes uskonut, että tällaista yhteistyötä tehdään.”
Tytin mukaan Särkänniemeä katsoo pienen lapsen äitinä hieman erilaisesta näkökulmasta kuin aiemmin aikuisiällä. Huvipuistossa on paljon tekemistä pienillekin lapsille, ja hän kertoo arvostavansa myös huvipuistosta löytyviä rauhallisempia nurkkauksia.
– Jos ajattelee lapsiperheitä kohderyhmänä, niin onhan tämä huvipuistopäivä onnistunut valinta. Täällä on varmasti jokaiselle jotakin, Henrik miettii.
Perhe aikoo palata asukaspäivään myös ensi vuonna, mikäli se jälleen järjestetään. Tytti ja Henrik toteavat yhteistyön olevan Lumon asiakkaiden näkökulmasta erittäin mukavaa.
– En itse ainakaan näe, miksi tästä voisi kukaan sanoa mitään huonoa. Jos kutsutaan käymään ja ilmaiseksi pääsee, niin mikäs sen parempaa, Henrik tuumaa.