Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Päiväkoti Murusen uudet toimitilat valmistuivat nopeasti sovittujen kustannusraamien sisällä

Päiväkoti Murusen uudet toimitilat valmistuivat elokuussa 2019. Saman katon alle yhdistyivät aiemmin erillään toimineet viisi eri ryhmäperhepäiväkotia. Sievi Hyvinvointitilat toteutti rakennusprojektin tiukalla aikataululla niin, että päiväkoti oli lopulta valmis noin viiden kuukauden kuluttua rakennuksen alkamisesta.

Päiväkoti Murunen on Ylivieskassa toimiva pieni päiväkoti.

– Meillä on 54 lasta ja yhteensä kolme eri osastoa, kertoo Tiina Ollikainen, toinen päiväkodin yrittäjistä.

– Meillä oli aiemmin viisi ryhmäperhepäiväkotia. Halusimme, että kaikki lapset ja hoitajat pääsisivät saman katon alle. Siitä se idea oikeastaan lähti. Olisi kiva, kun saataisiin aivan uusi, ihana päiväkoti, jatkaa toinen yrittäjä Piia Lund.

Rakennusprojekti eteni nopeasti

Yrittäjät ottivat Sievi Hyvinvointitiloihin ensimmäisen kerran yhteyttä tammikuussa 2019. He pyysivät tarjousta uuden päiväkodin rakentamisesta.

– Sievi Hyvinvointitilat ottivat homman hyvin haltuun heti alusta asti. He hoitivat meille kaikki lupa-asiat kuntoon. He olivat myös hyvin aktiivisia prosessin edistämisessä, jotta rakennus saatiin aluilleen, Ollikainen muistelee.

– Maaliskuussa 2019 tämä prosessi pyyhkäisi käyntiin vauhdilla. Siitä viiden kuukauden kuluttua meillä oli päiväkoti valmiina, Ollikainen sanoo.

Budjetin pitävyyteen pystyi luottamaan

“Voi sanoa, että jos jatkossa rakennamme päiväkodin jonnekin päin Suomea tai vaikka ihan tänne Ylivieskaan, niin kyllä sen rakentaa Sievi Hyvinvointitilat.”

Sievi Hyvinvointilat saavat Ollikaiselta ja Lundilta erityistä kiitosta siitä, että he pystyivät tilaajina luottamaan siihen, että budjetti pysyy varmasti tiettyjen rajojen sisällä. Pienelle yritykselle tämä oli hyvin tärkeää.

– Välillämme vallitsi koko ajan sellainen luottamus ja molemminpuolinen avoimuus. Jos jotain oli, niin siitä pystyi aina sanomaan. Tuntui, että meitä kuunneltiin, Lund kuvailee.

– Voi sanoa, että jos jatkossa rakennamme päiväkodin jonnekin päin Suomea tai vaikka ihan tänne Ylivieskaan, niin kyllä sen rakentaa Sievi Hyvinvointitilat. Olemme olleet todella tyytyväisiä, Ollikainen kiittelee.

Sievi Hyvinvointitilat rakentaa hoiva- ja päivähoitoalan asiakkailleen laadukkaat ja turvalliset hyvinvointitilat kustannustehokkaasti aikataulussa, kokonaispalveluna.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.