TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääJenni Kuisma ja Jaro Kinnunen vasta haaveilivat omistusasunnosta, kun Sievi Asuntojen ilmoitus osui kohdalle. He eivät lopulta voineet vastustaa upeaa mahdollisuutta suunnitella unelmiensa kotia todeksi.
Helsingin Honkasuolla asuvat Jenni ja Jaro eivät varsinaisesti etsineet asuntoa, kun Sievi Asuntojen Facebook-ilmoitus tuli vastaan. Nopealla aikataululla he kuitenkin päättivät tehdä unelmistaan totta. Suunnitteluprosessi alkoi pian etenemään sulavasti ja tehokkaasti, ja uuteen kotiin päästiin muuttamaan vuoden kuluttua.
– Iso syy, miksi me päädyimme täysin uuteen ja keskeneräiseen projektiin, oli se, että saimme itse vaikuttaa todella paljon materiaaleihin ja pintoihin. Saimme siten tehtyä ihan oman näköisen kodin, Jenni kertoo.
– Ostotapahtuma oli helppo. Rakennusvaiheessa kaikki sujui nopeasti ja helposti, joten vaivaa ei tälläisen asunnon ostosta ole. Kaikki tieto löytyi helposti ja mikäli jokin mietitytti, saatiin vastaukset kysymyksiin nopeasti. Toki perustusvaiheessa olevan rakennuksen valmistumista täytyi hieman malttaa odottaa, Jaro naurahtaa.
“Voisin suositella Sievi Asuntoja oikein mielelläni. Sovitut asiat on tehty sovitulla aikataululla.”
Reilun neljä kuukautta uudessa kodissa asunut pariskunta on viihtynyt alueella mainiosti. Läheltä löytyvät hyvät ulkoilumahdollisuudet sekä tarvittavat palvelut ja liikenneyhteydet. Sievi Asunnot tarjoaa myös asumisen turvallisuuteen liittyvän palvelupaketin, joka sisältää hätäpainikkeet, liiketunnistimet sekä vartiointipalvelun.
– Voisin suositella Sievi Asuntoja oikein mielelläni. Sovitut asiat on tehty sovitulla aikataululla. Tiedotus suuntaamme toimi hyvin ja olen todella kaikin puolin tyytyväinen myös nyt näin projektin jälkeen, Jaro summaa.