TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääSievi Asuntojen Nokialla sijaitseva Asunto Oy Viikinjoutsen on täyden palvelun taloyhtiö. Asukkaat pääsevät nauttimaan esimerkiksi omasta kuntosalista, kun kiinteistöhuolto hoitaa pihojen kunnossapidon ja vartiointi- ja turvapalvelut huolehtivat kodin turvallisuudesta ympäri vuorokauden.
Maaliskuussa 2019 uuteen kotiin lastensa kanssa muuttanut Maria Takalo istuu tyytyväisenä keittiön pöydän ääressä.
– Yleisfiilis on kaiken kaikkiaan hyvä. Olen nauttinut täällä joka ikisestä hetkestä ja tuntuu siltä, että olen viimein tullut kotiin, Takalo huokaisee tyytyväisenä.
Aiemmin pari vuotta vuokralla asunut Takalo huomasi töissä kahvitauolla, että Sievi Asunnoilla on kaksi asuntoa myynnissä. Päätöksen tekemiseen vaikutti Sievi Asuntojen hyvä maine.
– Yksi syy siihen, miksi rohkaistuin muuttamaan Nokialle oli se, että olen treenannut näissä maisemissa. Pururadat ja järvi olivat tuttuja. Yksi syy oli tietysti kuntosali, mikä löytyy tästä taloyhtiöstä, triathlonia harrastava Takalo listaa.
Kompaktissa rivitaloasunnossa on kaksi kerrosta ja 69 neliötä. Makuutilat ovat yläkerrassa ja alakerrasta löytyy olohuone, keittiö ja sauna. Takalo kehuu pintamateriaaleja helppohoitoisiksi.
– Uudessa kodissa on miellyttänyt se, että täällä on uuden kodin tuoksu, siistit pinnat ja oli ihanaa lähteä tyhjästä sisustamaan, Takalo sanoo.
“Heillä on palvelu hyvin asiakasläheistä ja ystävällistä. Ihan huumorilla on myöskin ratkottu ja keskusteltu asioita.”
Taloyhtiön hallituksen puheenjohtajana Takalo on ollut Sievi Asuntojen kanssa tekemisissä kaupanteon jälkeenkin.
– Heillä on palvelu hyvin asiakasläheistä ja ystävällistä. Ihan huumorilla on myöskin ratkottu ja keskusteltu asioita, Takalo kertoo.
– Uuden kodin hankkijalle voin lämpimästi suositella Sievi Asuntojen asuntoa. Tämä on helppo, hyvä ja turvallinen vaihtoehto, Takalo summaa.