TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääTamperelaiset Saara Lesonen ja Joonas Saaranen muuttivat Sievitalon rakentamaan paritaloasuntoon vuonna 2017. Rakennusprosessi oli esikoistaan odottavalle perheelle stressitön. Uusi asunto on juuri sellainen, mitä he etsivätkin.
Perheen paritaloasunto on osa Tampereella Niemenrannassa sijaitsevaa, Sievitalon rakentamaa taloyhtiötä. Tarve uudelle asunnolle syntyi perheenlisäyksen, nyt alle vuoden ikäisen Isla-tyttären myötä. Valintaan vaikuttivat sopivan koon ja sijainnin lisäksi myös oma piha, sillä perheeseen kuuluu myös Urho-koira. Lapsen ja koiran kanssa on oma piha perheelle iso ja arkea helpottava etu.
“Rakennusaika oli hyvin stressivapaata”
– Kävimme ensin katsomassa tässä lähellä yhtä vanhempaa rivitaloasuntoa. Sen jälkeen tulimme katsomaan tätä. Rakennus oli silloin jo pitkällä ja pinnat suurilta osin valmiita. Totesimme, että tämä vaikuttaa kivalta paikalta, Joonas muistelee.
– Kun tulimme tänne sisälle, niin minulle tuli heti sellainen tunne, että tämä asunto on juuri sellainen, mitä olemme etsineet. Tuli sellainen fiilis, että mitä sitä nyt enää sitten lähteä katsomaan muita asuntoja, Saara jatkaa.
Valmiissa asunnossa on 89 neliötä, tupakeittiö, kolme makuuhuonetta sekä kylpyhuone- ja saunatilat. Koska rakennus oli ostovaiheessa edennyt jo pitkälle ja suurimmat valinnat tehty, pääsivät Joonas ja Saara omien sanojensa mukaan pitkälti valmiiseen pöytään.
– Sellaista rakentajan stressiä ei ollut kyllä missään vaiheessa. Rakennusaika oli hyvin stressivapaata, Joonas kuvailee.
– Tämä oli meille sellainen helppo ja hyvä peruspaketti. Hinta-laatusuhde vaikuttaa tällä hetkellä mielestäni myös ihan hyvältä, Saara toteaa.