Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Kiinteä maksimibudjetti poisti huolen yllättävistä kuluista

Siklatalot toteutti oululaisen perheen itse piirtämän ja suunnitteleman omakotitalon. Talo valmistui vuonna 2015. Uutta kotia suunniteltiin kuusihenkisen lapsiperheen tarpeisiin käytännölliseksi, mutta samalla skandinaavisen kauniiksi. Siklatalot saa perheeltä kiitosta hyvästä työn jäljestään ja rakentajalle turvallisesta budjetoinnistaan.

Marika Rytilahti työskentelee musiikinopettajana peruskoulussa ja lukiossa. Perhe muutti Etelä-Suomesta Ouluun muutama vuosi sitten, eikä sopivaa taloa löytynyt valmiina.

– Minulla oli aika vahva näkemys siitä, millaisen talon haluaisin. Se oli varmasti se painavin syy, miksi päädyimme rakentamaan. Meidän täytyi rakentaa sellainen talo, joka olisi meille sopiva, Marika muistelee.

“Olemme tyytyväisiä lopputulokseen! Olemme saaneet ihan ohikulkijoiltakin palautetta, että teillä on kivannäköinen ja hyvin tehty talo.”

Itse suunniteltu ja piirretty talo

Siklatalot tuli perheelle tutuksi Marikan veljen rakennusprojektin myötä. Marika ja hänen miehensä saivat seurata sivusta talon rakentumista. Myös muutama Marikan ystävä oli rakennuttanut talonsa Siklataloilla.

– Pyysimme toki tarjouksia muiltakin toimittajilta. Siklatalojen tarjous oli edullisin suhteessa muihin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että olisimme joutuneet tinkimään materiaaleista tai laadusta. Talotoimittaja oli lopulta aika helppo valita, Marika summaa.

– Valitsimme Siklatalot hyvin pitkälti sillä perusteella, että saimme itse piirtää tämän talon, hän lisää.

Turvallista budjetointia

Marika ja hänen miehensä suunnittelivat ja piirsivät taloa syksyllä 2014. Viralliset kaupat tehtiin keväällä 2015. Kauppoja tehdessä laskettiin projektille maksimibudjetti. Rakentaminen alkoi kesällä, ja uuteen kotiin perhe pääsi muuttamaan joulukuussa.

– Minulle itselleni oli tärkeää se, että tiesin, ettei tehty budjetti tule ylittymään. Meidän ei rakennuttajana tarvinnut pelätä yllätyksiä tai miettiä, että mitä jos maatyöt maksavatkin enemmän tai muuta, Marika kuvailee.

– Talo luovutettiin meille sisustusvalmiina lokakuussa. Pinnat oli tasoitettu ja maalattu sisältä. Talo oli ulkoapäin valmis ulkomaalausta lukuun ottamatta. Teimme kaikki sisätyöt ja pihat itse, Marika kertoo.

”Olemme tyytyväisiä lopputulokseen”

Uusi koti on yksikerroksinen, 153 neliön kokonaisuus. Talossa on neljä makuuhuonetta, keittiö, pesutilat sekä lämmin autotalli ja varasto. Ulkona on iso terassi. Kodista haluttiin lapsiperheen tarpeisiin sopiva ja käytännöllinen, mutta myös skandinaavisen kaunis ja valoisa.

– Olemme tyytyväisiä lopputulokseen! Olemme saaneet ihan ohikulkijoiltakin palautetta, että teillä on kivannäköinen ja hyvin tehty talo. Jos me jatkossa vielä rakennamme, niin en näe mitään syytä sille, miksi emme valitsisi samaa talotoimittajaa, Marika sanoo.

– Ja kyllä minä olen työn jälkeenkin tyytyväinen. Toki teimme itse sisäpinnat, mutta kokonaisuudessaan kun ajatellaan, niin onhan tämä aika iso projekti. En voi kyllä työn jälkeä moittia ja koen, että olen aika tarkka siitä, Marika naurahtaa.

Siklatalot on palveluyritys, joka on erikoistunut yksilöllisten kotien rakentamiseen. Palveluihin kuuluvat valmis SiklaTalomallisto sekä Sikla suunnittelupalvelu, jossa koti rakennetaan asiakkaan toiveiden pohjalta. Kokemuksia toimitilarakentamiseen erikoistuneesta Siklatilat Oy:sta löydät täältä.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.