TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääLastenhoitaja Jenni Kämpe asuu miehensä sekä kolmen lapsensa kanssa Sipoon Eriksnäsissä. Yksilöllisten kotien rakentamiseen erikoistunut Siklatalot toimitti heille muuttovalmiin talopaketin, ja perhe on ollut valintaansa tyytyväinen.
Yksikerroksinen omakotitalo valmistui huhtikuussa 2015. Sen 106 neliöön sisältyy kolme makuuhuonetta, olohuone, keittiö, vessa, sauna sekä kodinhoitohuone. Tärkein kriteeri uutta kotia hankkiessa oli sijainti.
“Jos haluaa päästä helpolla, kannattaa ehdottomasti valita tällainen talopaketti.”
– Halusimme löytää avaran, selkeän ja toimivan peruskodin Etelä-Sipoosta, mutta valmiita taloja ei ollut tarjolla. Löysimme kuitenkin tontin, johon oli suunnitteilla Siklatalojen talopaketti, Jenni kertoo.
Siklatalot oli suunnitellut talon valmiiksi, mutta sisustusmateriaalivalintoihin sai vaikuttaa itse. Myös huoneita olisi voinut järjestää uudelleen, mutta ehdotettu pohjaratkaisu oli hyvä, eikä muutoksille ollut tarvetta. Materiaalivalinnoissa avusti Siklatalojen oma sisustussuunnittelija.
– Se oli aivan ihanaa, kuin karkkikaupassa. Materiaalien kaikki mahdolliset värivaihtoehdot olivat esillä, ja ammattilainen kertoi, mitkä värit sopivat hyvin yhteen. Saimme käyttää myös valosuunnittelijan apua, ja nämä olivatkin projektin hauskimmat vaiheet. Oli hienoa päästä näkemään, miten omat valinnat vaikuttivat töiden edistymiseen, Jenni hymyilee.
Perhe pääsi muuttamaan uuteen kotiinsa sovittuun aikaan. Joitakin korjauksia vaativia asioita oli, mutta ongelmakohdat laitettiin pyynnöstä kuntoon, ja Kämpet ovat lopputulokseen tyytyväisiä. Jennillä on aiempaa kokemusta oman talon rakentamisesta, ja tällä kertaa valmis talopaketti oli selkeä valinta.
– Jos haluaa päästä helpolla, kannattaa ehdottomasti valita tällainen talopaketti. Vaikka neliöitä ei ole hirveästi, on kokonaisuus toimiva. Isot ikkunat ovat mukavat, ja valoa riittää ympäri vuoden. En lähtisi enää rakentamaan taloa itse, kun tällaisiakin vaihtoehtoja on olemassa, hän sanoo lopuksi.