Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

Site Managerin avulla työskentely rakennustyömailla helpottuu oleellisesti

Ojarannan Rakennus on vuonna 1996 perustettu keskisuuri rakennusliike, joka toimii Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. Ojarannan Rakennuksella on ollut nyt kaksi vuotta käytössä Takamäki Yhtiöiden kehittämä Site Manager -ohjelmisto, jolla hoituvat niin kulunvalvonta, TR-mittaukset, perehdytykset kuin työmaapäiväkirjan pitäminen.

Tarve ohjelmiston hankinnalle syntyi rakennusalalle asetettujen uusien säädösten myötä. Käyttöönotto oli helppoa, ja myös varsinainen käyttö on vaivatonta, koska Site Manager toimii tietokoneilla, puhelimissa ja tableteissa.

“Voin suositella Site Manageria sen helppokäyttöisyyden ja aikaa säästävien ominaisuuksien takia”

– Esimerkiksi TR-mittaukset on helppo tehdä tabletilla. Ne onnistuvat tosi näppärästi suoraan työmailla, Ojarannan Rakennuksen vastaava työnjohtaja Joonas Hilakari kertoo.

Site Managerissa helppous ja yksinkertaisuus vakuuttivat heti. Käyttö ei vie ylimääräistä aikaa, mutta sen avulla pakolliset asiat voi hoitaa nopeasti ja vaivatta.

– Tietysti myös kilpailukykyinen hinta vaikutti paljon. Halusimme yksinkertaisen ohjelmiston, jolla saataisiin hoidettua kaikki tarvittavat asiat. Nykyään jokainen työntekijämme jokaisella työmaalla käyttää Site Manageria, Hilakari paljastaa.

Ajan ja rahan säästöä

Erityisesti sähköinen kulunvalvonta on helpottanut valvontaa. Paperinpyörittely on vähentynyt huomattavasti, kun Site Manager hoitaa tiedot automaattisesti eteenpäin. Tämä säästää selvää aikaa ja rahaa.

– Aikaisemmin meidän piti tehdä merkinnät paperille, ja sitten skannailla niitä. Nyt ohjelmisto esimerkiksi etsii ja lähettää verottajalle automaattisesti tietoa myös muista käyttämistämme järjestelmistä, Hilakari kertoo.

– Site Managerissa ei ole ylimääräisiä ominaisuuksia, vaan ainoastaan ne, joita oikeasti tarvitsemme, hän jatkaa

Asiakaslähtöistä palvelua

Myös Takamäki Yhtiöiden toiminta saa kiitosta. He esimerkiksi järjestävät puolen vuoden välein kehitysfoorumin, jossa eri rakennusliikkeet pääsevät esittämään ideoita, joiden pohjalta palvelua kehitetään eteenpäin.

– Palvelu on ollut hyvin asiakaslähtöistä. Esimerkiksi kehitysfoorumilla esiin tulleet asiat on huomioitu kehitystyössä. Käyttöön liittyvissä ongelmatilanteissa apu on saatu nopeasti, Hilakari kehuu.

– Voin suositella Site Manageria sen helppokäyttöisyyden ja aikaa säästävien ominaisuuksien takia. Yhteistyö Takamäki Yhtiöiden kanssa on sujunut hienosti, hän toteaa lopuksi.

Ohjelmistotuotteiden kehittäminen ja tuotteistaminen eri toimialoille, sekä räätälöidyt ohjelmistoratkaisut yritysten tarpeisiin.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.