TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääRokkikone Oy kuljettaa tavaraa ympäri Suomen ja Euroopan. Yrityksellä on terminaali Vantaalla ja toinen Espanjassa, mutta Suomeen tarvittiin vielä toinen solmukohta tavaroiden ja työntekijöiden läpikulkupaikaksi. Sellainen löytyi Talliosakkeen uudesta kohteesta Tampereelta.
– Etsittiin Tampereen läheltä paikkaa, josta pystyttäisiin toimimaan. Etsin Googlesta vaihtoehtoja ja Talliosake pomppasi esiin. Soitin heti heidän myyjälleen Juholle – joka on muuten aika hieno kaveri ja todella hyvä myyjä – ja sen jälkeen hommat lähtivätkin toimimaan hienosti, Rokkikoneen toimitusjohtaja Arto Rautajoki kertoo.
“Talliosake on toimiva juttu – annan kymmenen pistettä”
Yhteensä 106 neliömetriä kahdessa kerroksessa sisältävä talli vakuutti Rautajoen alusta alkaen. Yritys pääsi suunnittelemaan ja toteuttamaan tallista omiin tarpeisiinsa sopivan. Talliosakkeelta löytyi joustoa myös hieman erilaiselle muutostyölle.
– Tämä toimii meillä taukotilana, neuvotteluhuoneena, varastona ja terminaalina. Täällä tehdään myös autojen teippauksia ja pieniä huoltoja. Kuljettajamme pääsevät myös peseytymään täällä, sillä alakerrassa on suihku. Talli soveltuu käyttötarkoituksiimme todella hyvin.
– Talliosakkeen kanssa tehtiin myös pieni muutostyö. Oviaukko oli hieman liian matalalla, joten sitä korotettiin, jotta rekan nuppi mahtuu sisään. Se oli hieno homma, että saatiin muutos tehtyä jälkikäteen ja vielä suhteellisen edullisesti, Rautajoki kehuu.
Rokkikoneen väki on ollut tyytyväinen myös tallin rakenteellisiin puitteisiin. Laadukkaasti toteutettu talli palvelee yrityksen tarpeita kesät talvet, eikä vilkkaalla alueella murtojakaan tarvitse pelätä.
– Pinnat vaikuttavat hyviltä ja lattia on helppo siivota ja pitää puhtaana. Meillä on kertynyt kokemusta tallin käytöstä myös pakkaspäivien osalta, ja lämpö pysyy hyvin sisällä. Rakenteeltaan talli on hyvä, Rautajoki summaa.
– Tässä konseptissa hyvää on myös se, että talleilla on porukkaa koko ajan. Kaikki katsovat omien ja toistensa tallien perään, ja Talliosakkeen puolesta on järjestetty kameravalvonta.
Arto on ollut valintaansa tyytyväinen. Hän nostaa esiin Talliosakkeen hyvän asiakaspalvelun ja tekemisen meiningin. Sovituista asioista on pidetty kiinni, eikä ongelmia tallin käyttöönoton jälkeen ole ilmaantunut.
– Tämän kokemuksen perusteella kaikki vaikuttaa hyvältä. Pihatyöt olivat vielä muuttaessamme kesken, mutta nekin alkavat olla nyt kunnossa. Koko ajan on tapahtunut edistymistä ja luvatut asiat on pidetty.
– Kavereille olen kertonut, että teimme varmasti aika hyvän ratkaisun. Meidän kokoiselle yritykselle tämä on juuri sopiva. Talliosake on toimiva juttu – annan kymmenen pistettä, Rautajoki päättää.