Kokemuksia.fi kertoo puolueettomasti yritysten asiakkaiden palvelukokemukset. Lue lisää.

TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI

Lue lisää

”Harvoin tulee vastaan yhtä tarkkaan mietittyä konseptia”

Miesten vaateliike Herrainpukimo saa asiakkailtaan työnteon lomassa paljon hyvää palautetta. Arjessa kohdattu asiakastyytyväisyys sekä tyypillisen asiakkaan kokemus haluttiin tuoda useamman ihmisen nähtäväksi ja kuultavaksi. Tätä varten Kokemuksia.fi toteutti Herrainpukimolle asiakaskokemusvideon.

Ab Suomen Herrainpukimo Oy on vuonna 2011 perustettu miesten vaateliike, joka toimii Turussa. Turun myymälätoiminnan lisäksi Herrainpukimo järjestää mittatilaustapahtumia ympäri Suomen pystyen näin palvelemaan asiakkaitaan valtakunnallisesti.

– Herrainpukimo tekee mittatilausvaatteita ja myy muuta herrasmiehen tarpeistoa, kertoo yrittäjä Tuukka Simonen.

Valmis konsepti vakuutti

Ajatus asiakaskokemusvideon toteuttamisesta syntyi Herrainpukimon saaman asiakaspalautteen perusteella. Simonen vakuuttui Kokemuksia.fi:n valmiista konseptista. Hän koki sen avulla saavansa nopeimmin ja helpoimmin juuri sellaisen lopputuloksen kuin halusi.

– Saamme asiakkailta todella paljon palautetta siitä, että homma toimii ja että se, mitä asiakkaat pääsevät kokemaan, on älyttömän hienoa. He tuntevat olevansa vähän kuin James Bond, Simonen hymyilee.

– Halusimme, että useampi ihminen kuulee sen, millaiset fiilikset meidän asiakaspalvelumme ja koko prosessi jättää asiakkaisiin, Simonen jatkaa.

Aito lopputulos asiakkaan kertomana

“Minulle jäi sellainen olo, että asiakas – joka tässä kohtaa olin minä – otettiin huomioon todella hyvin jokaisessa työvaiheessa. Prosessi oli sellainen, mistä yrittäjä voi oppia myös omaan toimintaansa.”

Asiakaskokemusvideolle pyydettiin haastatteluun sellaista Herrainpukimon tyypillistä asiakasta, joka osaisi kertoa kattavalla kokemuksella erilaisista vaatteista ja palvelusta. Kokemuksia.fi vastasi haastattelun aikataulutuksesta ja toteutuksesta sekä videon editoinnista.

– Minulle jäi sellainen olo, että asiakas – joka tässä kohtaa olin minä – otettiin huomioon todella hyvin jokaisessa työvaiheessa. Prosessi oli sellainen, mistä yrittäjä voi oppia myös omaan toimintaansa. Se kertoo siitä, että prosessi on mietitty todella hyvin, Simonen kuvailee.

– Harvoin tulee vastaan yhtä tarkkaan mietittyä konseptia. Se on suunniteltu siten, että asiakas on keskiössä ja hänet huomioidaan. Lopputulos on sellainen, jossa haastateltavan on annettu kertoa asiat suoraan niin kuin hän on ne itse kokenut, Simonen summaa.

Korkeat odotukset täyttyivät

Valmista videota Herrainpukimo on hyödyntänyt muun muassa Facebook-kampanjassa, jonka myötä se saavutti nopeasti kymmeniä tuhansia näyttökertoja. Simonen uskoo, että videosta tulee olemaan Herrainpukimolle merkittävää hyötyä. Odotukset videolle olivat korkeat, ja Simosen mukaan ne myös täyttyivät.

– Oli mielenkiintoista nähdä videolla se innostus ja asiakastyytyväisyys, jota olemme nähneet arjessa asiakkaiden kanssa työtä tehdessä, Simonen sanoo.

Trustmary tuottaa ja julkaisee puolueettomia asiakas- ja työntekijätarinoita yrityksille.
Katso yrityksen tiedot

Lähetä viesti

    Saitko hyvää palvelua?
    Kerro se meille.

    Ilmianna yritys, josta sinulla on hyviä kokemuksia

    Kiitos viestistasi!
    Palaamme assian mahdollisimman pian.