TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääLahden vanhusten asuntosäätiö tarjoaa vuokra-asuntoja pysyvää eläkettä saaville ikäihmisille. Tällä hetkellä säätiöllä on eri puolilla Lahtea yhteensä 26 kerrostalokohdetta. Korpinen Suomi on ollut Lahden vanhusten asuntosäätiön yhteistyökumppani pitkään ja toimittanut kohteisiin paljon erilaisia kylpyhuonekalusteita.
Kaikkia säätiön kohteita remontoidaan ja kehitetään koko ajan – vanhat puretaan pois ja tilalle rakennetaan uutta. Yhdessä Korpisen kanssa on rakennettu tai saneerattu muun muassa senioritalo Huovilankatu ja Harjulankadulla sijaitseva palvelutalo Onnelanpolku.
– Onnelanpolussa asuntoja on yhteensä 230 ja tehostetun palveluasumisen paikkoja 100, kertoo Lahden vanhusten asuntosäätiön kiinteistöjohtaja ja kiinteistöneuvos Markku Tyrväinen.
– Korpinen on ollut meidän yhteistyökumppanimme jo yli 20 vuotta. Aina uuden hankkeen alussa olemme yhdessä katsoneet viimeisimmät kalustemallit ja lähteneet siitä sitten rakentamaan kohdetta, Tyrväinen sanoo.
Kylpyhuoneiden kalusteiden valinnassa on otettu huomioon ikäihmisten tarpeet. Kohteisiin on siis asennettu esimerkiksi erilaisia tukikahvoja, altaita, tasoja ja kaappeja, jotka ovat tukevia sekä luotettavia.
– Korpisen kylpyhuonekalusteiden laatu on ollut pettämätön. Olemme käyttäneet tuotteita yli 20 vuoden ajan. Vielä tänäkin päivänä ovat aikoinaan ensimmäisinä asennetut tuotteet todella hyvässä kunnossa, Tyrväinen kuvailee.
“Korpisen kylpyhuonevarusteet tuovat asukkaille turvallisuuden tunteen. He voivat luottaa niihin – ne pysyvät paikallaan, niihin voi tukeutua ja ne varmasti kestävät.”
Tyrväisen mukaan Lahden vanhusten asuntosäätiön ei ole pitkään kestäneen yhteistyön aikana tarvinnut tehdä montaakaan reklamaatiota. Ne harvat ja ainoat ilmenneet reklamaatiotilanteet on hänen mielestään hoidettu aina todella hyvin.
– Se on tilaajalle suuri asia. Muutenkin yhteistyö on sujunut mallikkaasti aina suunnittelusta lähtien, Tyrväinen toteaa.
– Korpisen kylpyhuonevarusteet tuovat asukkaille turvallisuuden tunteen. He voivat luottaa niihin – ne pysyvät paikallaan, niihin voi tukeutua ja ne varmasti kestävät, Tyrväinen summaa.