TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääAsunto-osakeyhtiö Porin Karhunvartija otti käyttöönsä Vatajankosken Älykaukolämpö-palvelun, jonka kautta lämmitystä voidaan ohjata mahdollisimman tehokkaasti. Tehokas ohjaus tuo luonnollisesti myös kustannussäästöjä.
Porin Karhunvartija on rakennettu vuonna 1998. Taloyhtiössä on yhteensä 66 asuntoa, yksi liiketila ja kymmenkunta autotallia. Viimeisen noin parin vuoden aikana taloyhtiö on etsinyt aktiivisesti erilaisia energiaratkaisuja.
– Vatajankoskeen ja Älykaukolämpöön päädyimme jo ihan ratkaisun edullisuuden ja taloyhtiölle syntyvien kustannussäästöjen pohjalta, kertoo taloyhtiön hallituksen puheenjohtaja Hannu Tamminen.
– Käytännössä he hoitavat lämpömme säätelyn. Lisäksi on tiettyjä asioita, joihin meidän ei enää tarvitse investoida, Tamminen jatkaa.
Palvelu maksaa kuukausittain tietyn summan. Tämän summan taloyhtiö pystyy budjetoimaan etukäteen. Muita kuluja ei synny. Itse ratkaisu on lopulta hyvin simppeli – anturit mittaavat ja seuraavat talon lämpöä ja energiankulutusta optimoidaan tekoälyn avulla.
– Kaikki säästö, mitä saamme, tulee taloyhtiölle, Tamminen toteaa.
Yhteistyö Vatajankosken kanssa on ollut Tammisen mukaan hyvin toimivaa. Vastaukset kysymyksiin on saanut puhelimitse tai sähköpostitse aina nopeasti.
– Arvostan aika pitkälle sitä yhteydenoton helppoutta. Tänä päivänä on paljon sitä, että ohjataan ottamaan yhteyttä asiakaspalveluun tai laittamaan viestiä chattiin. Heidän toiminnassaan ihmisläheisyys on kuitenkin se, mistä lähdetään liikkeelle, Tamminen kiittelee.