TÄMÄN ASIAKASKOKEMUKSEN ON TUOTTANUT PUOLUEETTOMASTI KOKEMUKSIA.FI
Lue lisääMikkelissä Haukivuorella toimiva tilaus- ja alihankintakonepaja Compitec Oy tarjoaa asiakkailleen kattavat palvelut suunnittelussa, valmistuksessa ja asennuksessa. Suunnittelussa Compitec käyttää Vertexin suunnittelujärjestelmää, jonka avulla suunnitteluvirheet on saatu hallintaan aiempaa paremmin.
Compitec on kooltaan keskikokoinen konepaja. Yritys työllistää tällä hetkellä noin seitsemän henkilöä.
– Pari heistä työskentelee suunnittelussa ja loput hallin puolella, kertoo Compitecin toimitusjohtaja Teijo Puolakka.
Puolakka aloitti Compitecin toimitusjohtajana vuonna 2016, kun hän osti silloisen MJ-Compitec Oy:n liiketoiminnan. Heti alussa hän huomasi, että silloiset käytössä olleet suunnitteluohjelmistot eivät enää olleet tätä päivää.
– Ne oli syytä laittaa kerralla kuntoon, Puolakka toteaa.
– Olin aiemmin ollut vastaavassa konepajassa suunnittelijana. Minulla oli vahva pohja Vertexin käyttöön, joten sillä oli helppo jatkaa, Puolakka muistelee.
“Vertexin merkittävin hyöty on varmasti se, että sen avulla suunnitteluvirheet saadaan hallintaan ja niiden määrää vähennettyä.”
Vertex on toimittanut Compitecille suunnittelujärjestelmän sekä muutaman lisäoption – mukana ovat myös PDF- ja SolidWorks-kääntäjät. Käyttöönotto meni sujuvasti ilman sen suurempia haasteita. Vertexin käyttöliittymä on Puolakan mielestä looginen.
– Vertexin merkittävin hyöty on varmasti se, että sen avulla suunnitteluvirheet saadaan hallintaan ja niiden määrää vähennettyä, Puolakka sanoo.
Vertexin asiakaspalvelu on Puolakan mukaan toiminut todella hyvin ja nopeasti. Mielikuva Vertexistä on kokonaisuutena positiivinen. Homma on toiminut, eikä ongelmia ole ollut.
– Vertexiä kannattaa ainakin harkita ja tutustua aiheeseen. Se on kuitenkin suomalainen vaihtoehto, Puolakka painottaa.